Wikileaks-Assangen elämäkerta boikottiin Yhdysvalloissa

Paljastussivusto Wikileaksin johtohahmon Julian Assangen omaelämäkerta on asetettu myyntikieltoon Yhdysvalloissa.

Ensi kuussa julkaistava Wikileaks Versus the World: My Story on varattavissa ennakkoon esimerkiksi verkkokauppa Amazonin britannialais- ja ranskalaisversioiden kautta, muttei amerikkalaisen tai kanadalaisen.

Sensuurin taustalla on tiettävästi pelko kirjan asettamasta uhasta kansalliselle turvallisuudelle - syystä, josta Yhdysvaltain hallitus on kritisoinut myös itse Wikileaks-sivustoa.

Assangen luotsaaman kohusivuston uumenista on jo julkaistu elämäkerrallisia teoksia. Saksalaisaktivisti Daniel Domscheit-Berg kirjoittaa ajastaan Wikileaksin virallisena edustajan teoksessaan Inside Wikileaks.

Assange maalitauluna

Yhdysvaltojen kriittisyys tiivistyy nähtävästi Assangeen, sillä muiden kirjoittamia Wikileaks-teoksia myydään Yhdysvalloissa.

Toimittajat David Leigh ja Luke Harding kertovat sivuston toiminnasta teoksessa WikiLeaks: Inside Julian Assange's War on Secrecy. Verkkoaktivisti Micah Sifryn vastikään julkaistussa teoksessa Wikileaks and the Age of Transparency kritisoidaan Yhdysvaltojen hallinnon suhtautumista sivustoon. Silti teosta myydään jenkki-Amazonissa avoimesta kritiikistä huolimatta.

Julian Assange on kertonut kirjoittavansa omaelämäkertansa vain rahan takia. Teoksesta on sovittu miljoonasopimus.

Assange tarvitsee rahaa puolustaakseen itseään seksuaalirikossyytteitä vastaan Ruotsissa, jossa häntä epäillään raiskauksesta ja seksuaalisesta ahdistelusta.

Brittituomioistuin on määrännyt Assangen luovutettavaksi Ruotsiin, mutta Assangen tekemän valituksen käsittely voi viedä kuukausia.

Wikileaks-kirjallisuus ei ole ainoa rahantienaamistapa Assangelle, sillä vastikään sivusto perusti verkkokaupan virallisille fanituotteilleen.

Lue myös:

    Uusimmat