WHO varoittaa: Tuhkarokko leviää räjähdysmäisesti Euroopassa – puolessa vuodessa jopa 90 000 tartuntaa

6:16
Video: MTV:n Huomenta Suomessa keskusteltiin tuhkarokon leviämisestä tämän vuoden toukokuussa.

Tuhkarokkotartuntojen määrä on kasvanut Euroopassa räjähdysmäisesti, varoittaa Maailman terveysjärjestö WHO.

Järjestön mukaan tuhkarokkoa ei enää katsota hävitetyksi Britanniassa, Kreikassa, Tshekeissä ja Albaniassa. Tuhkarokko katsotaan hävitetyksi, kun tietyllä alueella ei ole havaittu yhtään kotoperäistä tartuntaa 12 kuukauteen.

– Tuhkarokon leviämisen palautuminen on huolestuttavaa. Jos korkeaa immunisaation tasoa ei saavuteta ja ylläpidetä kaikissa yhteisössä, sekä lapset että aikuiset kärsivät turhaan ja jotkut murheellisesti kuolevat, WHO:n asiantuntija Gunter Pfaff varoittaa.

Immunisaatiolla tarkoitetaan tarttuvalle taudille vastustuskykyiseksi tekemistä esimerkiksi rokotusten avulla. WHO kehottaakin Euroopan maita panostamaan rokotusohjelmiinsa.

Järjestön mukaan Euroopan 48 maassa on havaittu lähes 90  000 tuhkarokkotartuntaa kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa.

Luku on kaksinkertainen verrattuna viime vuoteen.

WHO muistuttaa, että tauti on erittäin tarttuva, mutta se voidaan estää kokonaan rokotteella. Järjestöä kuitenkin huolettaa viimeaikaiset uutiset rokotekattavuudesta. WHO:n immunisaation osaston johtaja Kate O'Brien muistuttaa, että korkea rokotekattavuus kansallisella tasolla ei riitä.

– Tämä hälytyskello soi ympäri maailmaa: korkean kansallisen kattavuuden saavuttaminen ei riitä, samaan on päästävä jokaisessa yhteisössä ja perheessä, jokaisen lapsen kohdalla, O'Brien toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja