-Olen aina nauttinut enemmän esiintymisestä kuin levyjen teosta.
Hard rockin klassikkobändi Whitesnake esiintyy tänään maanantaina Suomessa, Helsingin Jäähallissa. Marraskuussa bändi nähdään Oulun Jäähallissa. Edellisen kerran laulajalegenda David Coverdalen johtama bändi nähtiin Suomessa vuonna 1997.
David Coverdale perusti Whitesnaken 70-luvun lopulla, Deep Purplen hajottua. Alkuvuodet bändin musiikki oli juurevaa bluespohjaista hard rockia. Whitesnaken kiitetyimmässä kokoonpanossa soittivat Coverdalen rinnalla kitaristit Micky Moody ja Bernie Marsden sekä basisti Neil Murray. Deep Purplen ex-jäsenistä mukaan olivat tulleet rumpali Ian Paice ja kosketinsoittaja Jon Lord. Vuonna 1987 Coverdale vaihtoi koko muun miehistön ja samalla musiikki vaihtui menestyksekkääseen jenkkiheviin ja aikuisrokkiin. Soundin amerikkalaistuminen kulminoitui vuoden 1989 Slip Of The Tongue –levyllä, jolla kitaraa soitti Steve Vai.
Sen jälkeen Coverdale teki yhden albumin verran yhteistyötä Led Zeppelin –veteraani Jimmy Pagen kanssa, kunnes kokosi jälleen Whitesnaken, joka teki jäähyväiskiertueensa vuoden 1997 Restless Heart –levyn jälkeen. Vuoden 2000 Into The Light –sooloalbumia seurasi hiljaiseloa viime vuoteen saakka. Nyt Whitesnake kiertää jälleen ja tällä kertaa kokoonpanossa soittavat Coverdalen taustalla Tommy Aldridge (rummut), Doug Aldrich (kitara), Reb Beach (kitara), Marco Mendoza (basso) ja Timothy Drury (koskettimet).
MTV3 tapasi yhä yhtä karismaattisen David Coverdalen Ruotsissa.
Lopetit jo kertaalleen esiintymisen Whitesnake-nimellä. Mikä sai sinut palauttamaan Whitesnaken lavoille?
- Päätin aktivoida Whitesnaken lähinnä koska huomasin sen jälleen olevan mahdollista. Sain monesta suunnasta vihjeitä, jotka kertoivat että minun pitäisi taas työskennellä. Lopetettuani Whitesnaken kasvatin poikaani. Halusin olla kotona hänen seuranaan. En ajatellut noin kun tyttäreni Jessica syntyi 26 vuotta sitten. Hän syntyi kun olin tekemässä ensimmäistä Whitesnake-albumiani Trouble. Olin jatkuvasti töissä poissa kotoa. Kävin kotona vain muutaman kuukauden välein, tuoden sylikaupalla lahjoja tyttärelle. Ajan mittaan meille alkoi tulla ongelmia. Nykyään olemme tyttäreni kanssa ystäviä. Meillä on hyvä isä-tytär suhde, mutten halunnut kokea samoja ongelmia toistamiseen poikani kanssa. Nykyään poikani matkustaakin mukanani kiertueilla, hän pitää matkustamisesta ja olemme hänen kanssaan onnellisia. Poikani kasvettua kuusivuotiaaksi saatoin ottaa hänet mukaani kiertämään. Se on yksi tekijä, jonka ansiosta voin taas kiertää ja esiintyä. Whitesnake täytti viime vuonna 25 vuotta ja myös se oli syynä palaamiseeni esiintymislavoille. Kiertueen pituus saa kuitenkin olla korkeintaan puoli vuotta kerrallaan. Haluan olla osan vuotta isä pojalleni ja aviomies vaimolleni.
Joissakin haastatteluissasi olet sanonut ettet pidä Whitesnaken Amerikan vuosina 80-luvun lopulla tekemästä musiikista. Kadutko joitakin tekemisiäsi?
- En häpeä mitään tekemääni. Olen rokin Edit Piaf. En häpeä, kadu tai tunne syyllisyyttä. Kaikki elämäni aikana tekemäni on ollut tarpeellista. Sekä hyvät että huonot ajat kuuluvat asiaan.
Uutta Whitesnake-levyä on odotettu pitkään ja hartaasti. Jollei kokoelmia lasketa, viimeisin uutta materiaalia sisältänyt Whitesnake-levy on vuonna 1997 ilmestynyt Restless Heart.
- Aion tehdä levyn nykyisen Whitesnaken kanssa. Tällä hetkellä ensisijainen projektini on suurimpia hittejä sisältävä live-levy. Olemme äänittäneet levyä varten keikkojamme viime vuonna ja tänä vuonna Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Etsin yhä sopivaa levy-yhtiötä julkaisemaan live-kiekkomme. En kuitenkaan missään nimessä enää halua palata osaksi varsinaista musiikkibisnestä. Kun teen levyjä, haluan tehdä ne omilla ehdoillani. Haluan työskennellä enää vain ihmisten kanssa jotka todella välittävät musiikistamme. Helpoin tapa työskennellä tällä alalla olematta osa musiikkibisnestä on olla ensisijaisesti live-esiintyjä. Olen aina nauttinut enemmän esiintymisestä kuin levyjen teosta. Teen levyn vain jos levybisnes muuttuu paremmaksi, jos voin tehdä levyn livenä studiossa tai konserttilavalla. En tee enää lainkaan levyä jos sen ehtona on sekaantuminen johonkin suureen kaupalliseen levy-yhtiöön. Se touhu on syvältä!
- Olen ollut musiikkibisneksessä 30 vuotta, myynyt paljon levyjä ja menestynyt. Minulla ei kuitenkaan ole minkäänlaista halua sekaantua enää levybisnekseen. Haluan pitää hauskaa! Haluan tehdä konserttikiertueita, en viimeisintä levyä myyviä mainoskiertueita. Haluan esittää musiikkia ja niin myös teen.
Whitesnakessa on vuosien varrella ollut upeita soittajia. Oletko harkinnut pyytäväsi joitakin heistä takaisin bändiin? Tommy Aldridge on nykykoonpanon ainoa aiemminkin bändissä soittanut mies.
- En ole. En myöskään ole harkinnut jättäväni nykyistä vaimoani palatakseni jonkun ex-vaimoni luokse. Rakastan nykyistä bändiäni. Olin erittäin iloinen saadessa Tommy Aldridgen takaisin bändiin. Mies on hirviö rumpaliksi. Rakastan dynamiikkaa, jonka hän tuo musiikkiini. Tommyn iso bonus on, että ennen Whitesnakea hän työskenteli vuosia basisti Marco Mendozan kanssa. Bändin kasaamisessa yksi vaikeimmista jutuista on löytää hyvä rytmiryhmä. Keikoillamme voi nähdä, että Tommy ja Marco ovat hyviä. On eduksi että he tuntevat toisensa hyvin ja pitkältä ajalta.
Vuonna 1987 menestys löytyi yhteistyöstä kitaristi John Sykesin kanssa. Etkö edes harkinnut ottavasi häntä tähän kokoonpanoon?
- En oikeastaan, mutta viime vuosina olen pitänyt yhteyttä häneen 17 vuoden tauon jälkeen. Se on ollut hauskaa pitkästä aikaa.
Osaatko nimetä suosikkiasi kaikista niistä hienoista muusikoista joiden kanssa olet työskennellyt?
- En halua loukata ketään, joten en nimeä suosikkejani, mutta voin kertoa oppineeni eniten Ritchie Blackmoren ja Jimmy Pagen kanssa laulaessani.
Millä perusteella valitsette keikkojen ohjelmiston?
- Lähtökohta on juhlia Whitesnaken 26 vuoden uraa. Vuoden 1997 jäähyväiskiertueella aloitimme täysin vilpittömästi sen käytännön, että jos joku yleisöstä huutaa kappaletta joka ei ole ohjelmistossa, laulan sen vaikka ilman säestystä. Välillä on tosin hiukan vaikea erottaa mitä laulua yli kymmenen tuhannen hengen humaltunut yleisö huutaa!
Soitatte Euroopassa hieman eri ohjelmiston kuin Yhdysvalloissa.
- Muutamme biisilistaa aina hieman tullessamme Eurooppaan. En ole koskaan ollut mikään live-tuplalevyjen ystävä, mutta piakkoin aion julkaista sellaisen. Haluan levylle varhaista tuotantoa, joka oli suosittua Euroopassa. Välillä kappaleiden valinta on hankalaa, mutta se kuuluu asiaan sillä teen kovasti töitä keikkojeni ja yleisöni eteen. Olenhan rokin fuckin´ James Brown!! Olen sekä rokin Edit Piaf että James Brown!
- Kun olin Euroopassa jäähyväiskiertueella, lauloin lauluja joita en ollut esittänyt 17 tai 18 vuoteen. Luulin, että niitä olisi hauska laulaa, mutta totta puhuakseni osaa niistä ei tuntunut enää hyvältä esittää. En halua kusettaa yleisöäni, joten en enää esitä niitä. Esitän vain lauluja, jotka yhä tunnen omikseni. Toki saatan laulaa ilman säestystä pätkiä mistä tahansa yleisön pyytämästä laulusta, mutta bändin kanssa laulan vain ne biisit jotka oikeasti haluan.
Nykyisen kokoonpanon keikoilla kuullaan rumpusoolo ja kitarasooloja. Yleisössä useimmat ovat kuitenkin tulleet keikalle kuullakseen Whitesnaken biisejä. Eikö sooloihinkin kuluvan ajan voisin käyttää biisien esittämiseen?
- Olen aina halunnut esitellä yleisölle muusikot, joiden kanssa työskentelen. Soolot ovat hyvä tapa esitellä soittajat yleisölle. Sitä paitsi miksipä minun pitäisi miellyttää yleisöä? Olen asemassa jossa voin tehdä juttuja vain miellyttääkseni itseäni. Luulen että jos nautin olostani lavalla ja pidän siellä hauskaa, minun iloni välittyy myös yleisölle. Kyse on energian kehästä jonka saavuttaakseni olen aina nähnyt vaivaa.
Olet tehnyt myös soololevyjä ja Whitesnaken ulkopuolisia projekteja. Mikä on niiden keskeisin ero Whitesnaken nimellä tekemääsi musiikkiin?
- Whitesnake-musiikkia lähestyn eri tavalla kuin muilla nimillä tekemiäni juttuja. Whitesnake-soundiin kuuluvat rajut kitarat ja äänekkäät rummut. Vuosien ajan sanoin haluavani tehdä myös levyn, jolla huutamisen sijasta laulan. Sooloalbumi Into The Light oli se levy.
- Täytyy muistaa että olin EMI-yhtiön artisti lähes 30 vuotta. Olin yksi yhtiön kaikkien aikojen pitkäikäisimmistä artisteista. Viimeisten reilun kymmenen vuoden ajan toimimme niin, että kun olin tekemässä levyä, keskustelin EMI:ssä asioistani vastaavien henkilöiden kanssa etukäteen siitä tuleeko levyni ulos Whitesnaken vaiko minun nimissäni. Etenkin Coverdale / Page –levyn jälkeen minusta oli mielekästä julkaista musiikkia minun nimelläni. Levy-yhtiö näki asian toisin. Heille Whitesnake oli Coca-Colan kaltainen tavaramerkki. He eivät välittäneet paskaakaan siitä kuka Whitesnakessa soitti, kunhan nimi möi. Restless Heart oli soololevy jonka tekemiseen sain etukäteen luvan firman vastaavilta henkilöiltä. Ennen kuin levy tuli valmiiksi, heidät irtisanottiin. Tilalle tuli uusia ihmisiä, jotka sanoivat että levyn pitää olla Whitesnake-kiekko, mitä se ei piru vieköön ole! Lopulta tulin heitä puolimatkaan vastaan ja esittäjäksi merkittiin David Coverdale & Whitesnake. Tässäpä esimerkki siitä miksen enää halua sekaantua musiikkibisnekseen.
- Oli todella rasittavaa, että kanssani alussa työskennelleet henkilöt vaihdettiin jo yli kymmenen vuotta sitten uusiin ihmisiin, jotka eivät tienneet lainkaan mitä tehdä kanssani. On sydäntä särkevää tehdä musiikkia ja joutua antamaan se sellaisten ihmisten käsiin jotka eivät ymmärrä sitä lainkaan. Nykyään tilanne bisneksessä on entistä enemmän tuollainen. Valintani onkin ollut pysytellä ulkopuolella ja olen helpottunut siitä, että niin monet haluavat yhä kuulla minun laulavan konserteissa. Nyt keikkailu onkin minun juttuni.
Mitä mieltä olet ollut entisten Whitesnaken jäsenten Micky Moodyn, Bernie Marsdenin ja Neil Murrayn bändeistä, jotka soittavat varhaista Whitesnake-tuotantoa?
- Minulla ei ole mitään niitä vastaan. Jutun ainoa naurettava puoli on, että heidän M3 –kokoonpanonsa nettisivut ovat olleet osoitteessa www.classicwhitesnake.com. Sen olisi pitänyt olla m3.com. Jos bändi on M3, en ymmärrä mitä tekemistä sillä on klassisen Whitesnaken kanssa. Toivon heille silti kaikkea hyvää.
Läpimurtolevysi, Deep Purplen vuoden 1974 klassikko Burn ilmestyy pian uutena juhlapainoksena. Mitkä ovat nykyään suhteesi Deep Purplen muihin entisiin ja nykyisiin jäseniin?
- Ihan hyvät. Muutaman viime vuoden aikana olen tavannut lähes 20 vuoden tauon jälkeen Glenn Hughesin ja Jon Lordin. Itse asiassa Jon kertoi minulle hänen haaveenaan olevan, että kaikki Deep Purplen elossa olevat jäsenet - lepää rauhassa Tommy Bolin (Deep Purplen vuonna 1976 kuollut kitaristi) – kerääntyisivät soittamaan yhden keikan yhdessä. Vastaukseni Jonille oli, että lähden mukaan jos konsertin tuotto menee hyväntekeväisyyteen ja jos myös Ritchie Blackmore on mukana. En ole kiinnostunut, jollei mukaan saada kaikkia muita.
- Tuon Purple-keikan ja nykyisten Whitesnaken kiertueiden lisäksi haluaisin tehdä akustisen kiertueen teattereissa ja konserttisaleissa. Jos kierrän Whitesnaken nimissä minun on soitettava biisejä Whitesnaken levyiltä. Nykyinen bändi tosin on alusta saakka halunnut soittaa Purplen kappaletta Burn. Kaikki kitaristit haluavat aina soittaa kappaleet Still Of The Night ja Burn. Purplen kappaleista hyvä laulettava olisi myös Mistreated, mutta se on niin pitkä että sen aikana ehtii esittää kolme pirun Whitesnake-biisiä ja rumpusoolon!
Vuonna 2000 amerikkalaisen radioaseman aamushowssa koettiin historiallisia hetkiä. Lauloitte Glenn Hughesin kanssa vuosien tauon jälkeen jälleen duettona Purplen kappaleen Burn. Miltä tuntui laulaa Hughesin kanssa kaikkien näiden vuosien jälkeen?
- Hyvältä, vaikka se olikin aamushowssa, piru vie seitsemältä aamulla! Voi olla että työskentelemme vielä enemmänkin yhdessä Glennin kanssa. Aika näyttää. Glennin kanssa pätee tosin sama kuin John Sykesinkin kanssa. John on ollut oma pomonsa jo 17 vuotta ja minä olen aina ollut oma pomoni. En siis ole lainkaan varma siitä olisiko yhteistyömme nykyään kovinkaan hedelmällistä. Kävin jokin aika sitten drinkeillä Jimmy Pagen kanssa, eikä se tarkoita että alkaisimme soittaa yhdessä. Teimme sen pitääksemme yllä ystävyyssuhdettamme. Joe Lynn Turnerin (ex- Rainbow ja Deep Purple) muuten tapasin viimeksi silloin kun hän toi ruokaohjeita vaimoni kirjoittamaa reseptikirjaa varten!
Vaikket usko nykyiseen musiikkibisnekseen, kirjoitatko silti yhä uutta musiikkia?
- Musiikkia tulvii kaikista kehoni aukoista! Yritän löytää keinot muuttaa nykyinen uusi onnellisuuteni musiikiksi ja laulunsanoiksi. En halua palata entiseen tyyliini kirjoittaa härskejä seksibiisejä tyyliin ”katsokaa kuinka iso mulla on” tai ”jos särjet taas sydämein, jätän sinut ja saat taas kaikki rahani avioero-oikeudenkäynnissä”! Musiikkiahan se vain on, mutta minulle on tärkeätä kirjoittaa kulloiseenkin aikaan sopivia sanoituksia. En ole aikoihin varsinaisesti istunut alas kirjoittamaan lauluja. Minua on kuitenkin siunattu siten, että uutta musiikkia virtaa lävitseni jatkuvasti. Olen siis säveltänyt paljon uusia lauluja, en vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa niihin sanoja. Minulla on tehtynä ainakin kolmen tai neljän albumin verran musiikkia. Sen työstäminen jäi kuitenkin kesken kun tapasin nykyisen bändini hienot soittajat.
- Kaikki nykyiset Whitesnake-muusikot ovat hyviä biisintekijöitä. Doug Aldrich ja Marco Mendoza säveltävät. Reb Beach on tehnyt hyvää musiikkia Winger -bändille ja kosketinsoittaja Timothy Drury kirjoittanut biisejä Eaglesin Don Henleyn kanssa. En oikeastaan jaksa enää vaivata päätäni tekijänoikeuksilla ja sillä mitä kukin on tehnyt. Entiset Whitesnake-kitaristit Moody ja Marsden ovat pitäneet meteliä siitä mitkä kappaleet ovat kenenkin tekemiä. Se on mielestäni säälittävää. Kaikki haluavat ottaa kunnian Whitesnaken musiikista. Tiedän itse mitä olen tehnyt ja olen hyvin itsevarma omien sävellysteni ja sanoitusteni suhteen.
- Whitesnaken kappaleista oma suosikkini lienee Here I Go Again, sillä se kiteyttää bändin luonteen: Voimakkaat kitarat, voimakkaan tunnelman, kuiskauksesta huutoon vaihtuvan laulun ja hyvän sanoituksen johon jokainen voi samastua. Kiinnostavaa on sekin, että laulu kertoo hyvin henkilökohtaisesti ensimmäisestä avioerostani, mutta nykyään se on yleisesti tunnettu rocksävelmä.
- Olen tehnyt laulaja 30 vuotta, joten minulla on mistä valita. Juttu mutkistuu kun nimi on Whitesnake. Silloin jokaisella yleisössä on omat suosikkibiisinsä jotka he haluavat kuulla keikalla. Etenkin Euroopassa halutaan kuulla kappaleet Ain´t No Love In The Heart Of The City, Here I Go Again ja Still Of The Night. Siinäpä minä sitten raavinkin päätäni, kiroilen ja mietin että mihin väliin keikassa ne uudet laulut mahtuvat. Tunti ja 45 minuuttia on sopiva mitta keikalle. Lauluni ovat fyysisesti vaativia esitettäviä ja pidempi keikka olisi liian raskas.
Kuinka huolehdit äänestäsi?
- Kunnioitan kehoani ja itseäni nykyään paljon enemmän kuin koskaan aiemmin elämässäni. Aiemmin ryyppäsin raskaasti ja käytin muunlaisiakin aineita. Paneuduin alan hauskanpitopuoliin. Nykyään olen tarkempi. Pystyäkseni hyödyntämään kykyjäni parhaalla mahdollisella tavalla minun on käytettävä järkeä ja itsehillintää. Juon toki pari olutta silloin tällöin ja joskus ryypyn vahvempaakin, mutten enää toimi yhtä hullusti kuin aikoinaan. En enää myöskään polta. Lopetin tupakoinnin poltettuani yli 30 vuotta.
Ain´t No Love In The Heart Of The City on yksi Whitesnaken rakastetuimmista kappaleista. Poikkeuksellista siinä on ettei se ole sinun tekemäsi vaan alun perin blueslaulaja Bobby ”Blue” Blandin levytys. Miten löysit kappaleen ohjelmistoonne?
- Alkuperäinen Blandin versio on enemmän tanssikompilla soitettu. Kun valitsin kitaristi Micky Moodyn kanssa soittajia ensimmäiseen Whitesnake-kokoonpanoon, soitimme tuota biisiä koesoitossa bändiin pyrkivien kanssa. Tuolloin 70-luvun lopulla kaikki englantilaiset basistit olivat punkkareita. He osasivat soittaa hyvin basson paksuinta kieltä, mutteivät muuta. Otimme Ain´t No Loven koesoittokappaleeksi nähdäksemme osaavatko basistit sitä soittaessaan groovata, saavatko he basson kulkemaan ja käyttävätkö he kaikkia kieliä. Sen perusteella karsittiin jatkoon pääsijät. Kun sitten äänitimme bändin ensimmäistä ep-levyä Snakebite, omat kappaleeni loppuivat kesken ja levytimme Ain´t No Love In The Heart Of The Cityn. Vuosien kuluessa kappale on alkanut elää omaa elämäänsä Whitesnaken versiona. Se on ollut konserttien kohokohta. Sen yhden laulun myötä muuttui tavallaan koko lähestymiseni musiikkiin, koska enpä voi sanoa minkään Deep Purplen biisin olleen koskaan tuon kaltainen yleisön ja bändin yhteislaulu. Kun viime vuonna soitimme Ain´t No Loven Newcastlessa, Englannissa, yleisö lauloi mukana järkyttävän kovaa. Se oli minulle yllättävä ja kovin liikuttava kokemus, jossa koin uskomattoman vahvan yhteyden yleisöön. Ensimmäistä kertaa sillä Euroopan kiertueella tunsin saaneeni kunnolla yhteyden yleisöön. Tai paremminkin yleisö otti kunnolla yhteyttä minuun. Se oli ainutlaatuinen hetki. Siitä lähtien esitin laulun kiertueen joka keikalla ja aina siitä muodostui tärkeä hetki.
Onko Bobby Bland laulajana ollut esikuva sinulle?
- Ehdottomasti. Ain´t No Love In The Heart Of The Cityn tultua tunnetuksi minun laulamanani, Bobby Bland kiitti minua levynsä kannessa, mikä oli minulle valtava kohokohta uralla ja äärimmäisen koskettava ele. Omia laulajasuosikkejani ovat muutenkin yhä samat vanhat nimet kuten Otis Redding ja Muddy Waters, joita olen aina kuunnellut pukuhuoneessani.
Olit mukana tekemässä Whitesnaken tänä vuonna ilmestynyttä hienoa Early Years –kokoelmaa.
- Teimme EMI:n kanssa ensin tuplakokoelman The 25th Anniversary Collection, joka kattaa bändin koko uran. Sitten teimme Early Years –kokoelman, joka kattoi ajan ensimmäisestä albumista Trouble levyyn Slide It In. Se on hieno kokoelma, mutta se hyllytettiin yli vuodeksi ja meinattiin jättää kokonaan julkaisematta. Sen sijasta ulos laitettiin jälleen kerran pelkistä singleistä koostuva kokoelma Best Of Whitesnake. Tyhmää touhua!
Teitkö Amerikan vuosinasi musiikkia tietoisesti eri yleisölle kuin aiempina Whitesnaken brittivuosina?
- Eroja oli vain lähestymistavassa musiikkiin. Amerikkalaiset rakastavat rock & rollia. Voin ilokseni todeta, etteivät he kaikki ole Bushin kannattajia.
- Siirtymiseni Euroopasta Yhdysvaltoihin käynnistyi Slide It In –levyn uudella miksauksella vuonna 1984. Geffen-levyfirman vaatimassa toisessa miksauksessa kitaraa soitti John Sykes ja bassoa Neil Murray. Joiltakin osin uusi miksaus oli parempi, joiltain huonompi kuin ensimmäinen eurooppalainen miksaus. Ensin minä ja rumpali Cozy Powell (vuonna 1998 kuollut Whitesnaken ex-jäsen) – rauha hänen sielulleen- emme pitäneet uudesta versiosta, mutta kun kuulimme sen radiosta, tajusimme että siinä soittimet erottuvat paremmin toisistaan. Levyni kuuntelu radiosta oli minulle keskeinen ja suuntaa antava kokemus sikäli, että aiemmilla eurooppalaisilla Whitesnake-levyillä soundit olivat olleet tähän verrattuina kovin mutaiset.
Mötley Crüe , Motörheadin Lemmy ja David Lee Roth ovat kaikki menestyneet elämänkertakirjoillaan. Oletko harkinnut muistelmiesi kirjoittamista?
-Siis paljastuskirjaa nimeltä ”Kuinka valkoinen olikaan käärmeeni”! Mielestäni elämäkerran aika on vasta kun lopetan laulamisen. VH1-musiikkikanava on pyytänyt minua tekemään kirjan elämästäni, mutta toistaiseksi ei mielestäni ole ollut sen aika. Toki minulla olisi kirjaan hauskoja pikku juttuja kerrottavanani, kuten seuraava pikkutarina, jonka aiheena on sadesää: Lauloin Riossa 450 000 ihmiselle kappaletta Crying In The Rain. Biisin alussa alkoi sataa ja kun laulu loppui, myös sade loppui. Kiitin mielessäni Luojaa parhaasta mahdollisesta erikoistehosteesta!!
-Jos pysyn terveenä, toivon voivani kiertää vielä ainakin kolme tai neljä vuotta siten että puuha on hauskaa. En ole kiinnostunut vihaisesta tai rumasta musiikista joka lietsoo väkivaltaa tai rasismia. Ihmisillä on nykyään keikoillani hauskempaa kuin kymmenen vuotta sitten. He laulavat mukana paremmin kuin pitkään aikaan. En ole saanut heistä tarpeekseni ja toivon etteivät hekään Whitesnaken musiikista. Niinpä haluan esiintyä ja viedä iloa ja valoa ihmisten elämään! Suomeen on hieno tulla, sillä Whitesnaken kokoelmat ovat olleet listoilla siellä.
toimittaja: Sami Ruokangas
kuvat: Anssi Oksa