VR vähentää kymmeniä työtehtäviä – syynä idän liikenteen loppuminen

Onko VR kesän voittaja kovien polttoainehintojen takia - Näin vastaa VR:n toimitusjohtaja 1:52
Kesäkuussa pohdittiin, onko VR kesän voittaja kovien polttoainehintojen vuoksi.

VR Transpoint vähentää noin 70 työtehtävää liittyen idän tavaraliikenteen päättymiseen. VR:ltä kerrotaan, että osa työntekijöistä irtisanotaan ja osalle tarjotaan työtä yhtiön muissa toimipaikoissa.

VR sulkee Transpointin toimipisteet Vainikkalassa, Niiralassa, Imatrankoskella ja Vartiuksessa. Näiden lisäksi tiettyjä toimintoja järjestellään uudelleen.

Tavaraliikenne Venäjälle on päättymässä vuoden loppuun mennessä. Matkustajaliikenne Allegro-junilla päättyi jo maaliskuussa.

VR Groupin henkilöstöjohtaja Laura Ansaharju kertoo, että tavoitteena on ollut turvata niin monta työpaikkaa kuin mahdollista, ja neuvotteluissa on kartoitettu esimerkiksi mahdolliset uudet työtehtävät, eläköitymiset ja siirrot eri paikkakunnille.

–  Tosiasia kuitenkin on, että vääjäämättä tarjolla oleva työ vähenee tai loppuu tietyillä paikkakunnilla idän tavaraliikenteen loppumisen myötä, Ansaharju sanoo tiedotteessa.

Muutosneuvottelujen piirissä oli vajaat 2  000 henkilöä VR Transpointissa ja junaliikennöinnissä.

Tavaramäärät supistuivat yli neljänneksellä

VR kertoi eilen osavuosikatsauksen yhteydessä, että VR Transpointin rautatiekuljetusten volyymit pienenivät huhti–kesäkuussa yli neljänneksellä vuoden takaiseen verrattuna idänliikenteen alasajon seurauksena.

Konsernin liiketulos putosi lähes 40 miljoonaa euroa tappion puolelle vuoden takaisesta 8 miljoonan euron tappiosta. Tappion paisuminen johtui siitä, että VR alaskirjasi kokonaisuudessaan idän Allegro-liikennöintiin liittyvän kaluston ja varaosat. Alaskirjaus oli 45 miljoonaa euroa.

Lue myös:

    Uusimmat