Olympialaisten historiassa voittajia on riittänyt. He kaikki ovat olleet juhlittuja, arvostettuja, ylistettyjä ja palvottuja. Vähintään.
Talvikisojen tulon myötä olympialaisiin saatiin uusi elementti, lumi, joka on innostanut vuosien saatossa nuoria urheilijoita kilpailemaan näyttävästi eri lajien parhaimmuudesta. Lumella liikuttaessa monessa lajissa on kyse taidon lisäksi myös rohkeudesta. Unohtamatta hallittua voiman- ja kehonhallintaa. Siitähän koko olympialaisissa on kyse: saattaa maailman urheileva nuoriso mittelemään keskinäisestä paremmuudesta, rohkeasti, taitonsa ja kuntonsa osoittaen.
Nykyinen yhteiskunta arvostaa karrikoidusti vain voittajia. Palkintokorokkeella korkeimmalla oleva henkilö on juhlittu sankari. Hyvä niin. Mutta kulissien taakse vilkaistaessa voittajan voi löytää muillakin tavoin.
Ranskalainen alppihiihtäjätär Carole Montillet-Carles laski radalta rajusti ulos naisten syöksylaskun harjoituksissa ja sai pahan näköisiä ruhjeita joka puolelle, joista pahiten ulospäin näkyvät tulivat kasvoihin. Luita ei mennyt poikki, ja niinpä sisukas ranskatar palasi olympiahengen mukaisesti kilpailemaan, vaikka naama oli kuin petolinnun..., tiedätte. Tietenkin kyseessä oli oman psyyken kannalta tärkeä paluu rinteeseen ja hurjaan vauhtiin mahdollisimman nopeasti, mutta teko oli myös olympiahengen kannalta nostattava. Se oli voittajan paluu, mustelmilla, haavat sidottuina. Kuitenkin lopputuloksissa kaukana kärjestä.
Montillet-Carlesin silmät jouduttiin teippaamaan auki ennen kilpailua, koska kasvojen turvotus ja mustelmat estivät näkyvyyden. Hänen äitinsä, Michele, oli todella ylpeä tyttärestään.
- Tyttärelleni oli tärkeää kilpailla syöksyssä, jottei jäisi mitään mitä katua jälkeenpäin. Se oli erittäin urheaa, totesi äiti-Montillet kilpailun jälkeen.
Carole Montillet-Carles päätti itse ilman lääkäreitä, että osallistuu naisten syöksylaskuun. Kasvokuvien perusteella ranskatar oli laskenut lihamyllyn läpi, mutta kehon vammat eivät saaneet häntä pysymään poissa kilpailusta. Mieli halusi kisaan ja vaati sitä.
Itse kilpailusuoritus lopputuloksia tuijottaen ei ollut häikäisevä vaan enemmänkin se tapa, jolla se tehtiin. Joka puolelta kursittu Montillet-Carles palasi rinteeseen voittamaan itsensä, ja mikä mahtavinta, valmistaakseen itsensä tulevaan supersuurpujotteluun. Katse tulevaisuudessa, haavat unohtaen. Siinä kai yksi alppihiihdon suurimmista asioista, sillä jokainen kilpailija kokee huipulla loukkaantumisen, josta on noustava.
Carole Montillet-Carles otti syöksyharjoituksissa tuntumaa Siniseen huoneeseen, joka maailmancupissa tunnetaan punaisena huoneena. Kyseessä on turvaverkkojen väri, sillä vauhtilajeissa radalta ulos laskettaessa päädytään maailmancupissa punaisiin verkkoihin, mutta olympialaisissa sinisiin.
Kokeneen ranskattaren suksenjälkiä laski kirjaimellisesti yksi tulevaisuudenlupaus päätyen sinisiin verkkoihin. Liechtensteinin Tina Weirather on ainakin taitonsa saanut perimänä, sillä vanhemmilla riittää voittoja, syöksylaskun maailmanmestaruuden ja olympiamitaleiden muodossa.
- Ei se ollut liian pelottavaa, kertoi 16-vuotias Weirather kerättyään välineensä maalialueella ulosajon jälkeen.
Nuoren alppihiihtäjän matka jatkui suksenhuoltopisteelle, mutta ajatukset pyörivät jo tulevassa.
- Nilkkaan sattuu ulosajon takia. Pitää mennä. Täytyy valmistautua supersuurpujotteluun.
Tina Weirather voitti tuona päivänä itsensä. Yleensä siitä seuraa myös tulevaisuudessa voittoja, jos ajatellaan niinkin tavallista asiaa kuin tulosliuskoja.
Teksti: Jyrki Lehto
(MTV3)