Viro alkaa karsia salakavalaa kasinoviidakkoa

Liiketila on vain muutaman kymmenen neliön kokoinen, mutta silti siihen on saatu ahdettua baari, pelipöytiä ja pari riviä peliautomaatteja. Ikkunat on teipattu, jotta sisällä ei tiedä onko yö vai päivä. Ei sillä ole väliäkään: kasino on auki vuorokauden ympäri.

Rulettipöydän ääressä kaksi vanhempaa rouvaa tekee huolellisia merkintöjä. Vieressä keski-ikäiset vatsakkaat miehet punnitsevat omia panoksiaan korttipelissä.

Tallinnalaisen kasinon arki-ilta ei kuhise toimintaa tai glamouria, mutta asiakkaita tuntuu silti riittävän. Niinkin runsaasti, että Viron kolmen rikkaimman ihmisen joukossa on kaksi kasinoita pyörittävää liikemiestä. Varakkain heistä, Olympic Casino -ketjun omistaja Armin Karu teki edellisvuonna 4,2 miljardin kruunun eli vajaan 270 miljoonan euron tilin.

Mutta millä hinnalla? Virossa tehtyjen tutkimusten mukaan patologisia peliriippuvaisia on noin kolme prosenttia työikäisistä.

- He ovat ihmisiä, jotka ovat taakaksi itselleen, läheisilleen ja yhteiskunnalle. He ottavat velkaa, mutta eivät saa sitä maksettua takaisin, kertoo peliriippuvaisia auttavan yhdistyksen johtaja Leonhard Puksa.

Peliriippuvaisia löytyy jokaisesta yhteiskuntaluokasta, mutta suurin osa on ammattityöläisiä, muun muassa rakentajia ja taksinkuljettajia.

Viime vuonna Viroa kuohutti tapaus, jossa puolustusvoimissa pitkään palvellut upseeri päätyi surmaamaan nuoren perheensä ja itsensä. Taustalla painoivat masentuneen miehen pelivelat.

- Joku laski pari vuotta sitten, että peliongelmien takia itsensä on tappanut 60 ihmistä, mutta luulen, että heitä ei on paljon paljon enemmän, Puksa sanoo.

Kasinot pois koulujen läheltä

Kasinoita näkee Virossa kaikkialla. Pelkästään Tallinnassa niitä on liki sata. Tusinan verran lisää on saanut luvan aloittaa toimintansa. Sitten peliluolille tulee stoppi tai ainakin niiden laajentuminen hidastuu.

Viron johto aikoo suitsia vapaasta markkinataloudesta nauttineiden kasinoiden toimintaa lainmuutoksella. Tavoitteena on rajoittaa kasinoiden määrää, ehkäistä peliriippuvuutta sekä uusien pelaajien värväytymistä.

Kunnille annetaan oikeus määrätä, minne kasinoita perustetaan. Enää lupia ei heruisi esimerkiksi tonteille koulujen läheisyyteen tai ihmisten asuinalueille.

Pelaajien pitäisi myös rekisteröityä ja peliriippuvaiset voisivat itse halutessaan pyytää, että heitä ei päästettäisi kasinoihin. Lisäksi kasinoiden kokoa alettaisiin kasvattaa niin, että niiden perustaminen ei yksinkertaisesti enää kaikkialla kannattaisi.

- Uskon, että lailla pelipaikkojen määrä vähenee olennaisesti, ja niitä voidaan valvoa nykyistä paremmin. Ja uskon, että tuloksena myös peliriippuvaisten määrä pienenee, sanoo valtiovarainministeri Ivari Padar.

Uudet rajoitukset koskisivat myös olemassa olevia kasinoita. Käytännössä viranomaiset voisivat puuttua niiden toimintaan vasta, kun kasinoiden nykyiset toimintaluvat raukeavat. Uhkapelilaki on parhaillaan Viron parlamentin käsittelyssä.

Puksa epäilee, että tilanne ei muutu nopeasti. Hän ottaa esimerkiksi Tallinnan Mustamäellä sijaitseva keskittymän, jossa toimii useita kasinoita.

- Ei sellaisia investointeja tehdä yhdeksi tai kahdeksi vuodeksi. Aivan varmasti kasinoparatiisi kukoistaa täällä vielä seuraavat 5-10 vuotta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat