Virasto varoittaa vanhentuneiden Sonera-velkojen perijästä

Kuluttajaviraston mukaan Sergel-perintätoimiston lähettämissä laskuissa voi olla mukana vanhentuneita velkoja. Virheellisen laskutuksen kohteeksi joutunut voi pyytää perintätoimistolta kirjallista selvitystä.

Kuluttajavirasto varoittaa Sergel-nimisestä perintätoimistosta. Sergelin lähettämissä kirjeissä voi olla kyse vanhentuneista, 2000-luvun alkupuolelta peräisin olevista Soneran veloista.

Telia-Soneran tytäryhtiö Sergel on ostanut Telia-Soneralta noin 140 000 saatavaa. Niiden joukossa on kuitenkin myös vanhentuneita saatavia, joita ei voi enää periä.

Kuluttajan velka vanhenee kolmessa vuodessa laskun eräpäivästä lukien. Jos saatavalle on haettu tuomio, vanhentumisaika on viisi vuotta tuomiosta. Jos velkaa on karhuttu eräpäivän tai tuomion jälkeen, vanhentumisaika lasketaan karhuamispäivästä lukien.

Jos kuluttaja epäilee, että saatava on vanhentunut, hän voi pyytää Sergeliltä kirjallista selvitystä. Sergelin on vastattava tiedusteluun.

Sergelin maajohtaja Kristiina Airaksinen kertoo, että vanhentuneista saatavista on lähetetty korkeintaan 1800 kirjettä. Yritys on saanut asiasta jo yli tuhat yhteydenottoa, ja Airaksisen mukaan asia on niiden osalta selvitetty. Lisäksi yritys lupaa vielä ottaa yhteyttä niihin asiakkaisiin, jotka eivät ole olleet yhteydessä Sergeliin.

Kuluttajaviraston lakimies Juha Jokinen muistuttaa, että yrityksen olisi jo alun perin pitänyt poistaa vanhentuneet velat oma-aloitteisesti. On huolestuttavaa, jos asian selvittäminen jätetään kuluttajan harteille.

Jos kuluttaja on jo maksanut vanhentunutta velkaa, hänellä on oikeus saada maksu takaisin viivästyskoron kera. Kunnalliset kuluttajaneuvojat auttavat tarvittaessa valituksen tekemisessä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat