Ville Valon stop-nappula ja muut suomalaismuusikoiden joululaulusuosikit

Suomalaisen popmusiikin suuruudet kuuntelevat joululauluja mielellään, ainakin joitakin niistä.

PMMP:n Paula Vesalan suosikki on P.J. Hannikaisen säveltämä Tuikkikaa, oi joulun tähtöset, laulu lähes sadan vuoden takaa.

– Sen sanoitti tuberkuloosilapsia opettanut Elsa Koponen sen jälkeen, kun hänen kihlattunsa - Helsingin yliopiston musiikkitieteen professori A.O. Väisänen - purki heidän kihlauksensa. Väisänen oli kuullut Koposen saaneen tuberkuloositartunnan lapsilta, Vesala kertoo.

Vesalan toinen suosikki on Konsta JylhänJoululaulu, jonka teksti on perin murheellinen. Lapsi menee jouluaattona ikävissään viemään kynttilää äitinsä haudalle.

– Minulla aina sympatiat menevät tällaisille tarinankertojille, joita kukaan ei muista, vaikka teksti elää vieläkin, Vesala kehuu sanoitusta, jonka on todennäköisesti tehnyt Tauno Virkkala.

Samoilla linjoilla Vesalan kanssa sanoituksen murheellisuudesta on Laura Närhi, jonka suosikkeihin Joululaulu myös kuuluu.

– Sitä laulettiin ala-asteellakin, vaikka sen teksti lapsille aika rankka onkin, Närhi muistelee.

Närhen joulusuosikeista löytyy myös Jouluyö, juhlayö, koska "se nyt vain on niin kaunis".

Hei tonttu-ukot hyppikää!

Nightwish-pomo Tuomas Holopaisen ehdoton jouluykkönen on Lumiukko-animaation tunnari Walking In The Air.

– Se on autiosaaren biisini, maailmanhistorian kaunein kappale, Holopainen ylistää.

Myös Oi jouluyö eli Oh Holy Night pääsee Nightwish-pomon listalle.

– Siinä on harras tunnelma.

Holopaisen listan kärkipäähän pääsee myös Tonttu, se niistä, joka laulussa ei saa unta.

– Jotain todella suomalaista. Joulutonttu kiertelee taianomaisena talviyönä kartanoa, katsoo että lapset nukkuvat ja hevosella on hyvä olla, antaa koiralle ruokaa koppiin. Ja tosi nätti melodia, siitä se lähtee.

Kyseinen Tonttu tuntuu vetoavan raskaamman rockin artisteihin, sillä se on myös Mokoma-yhtyeen Marko Annalan joulusuosikkeja. Muita suosikkeja ovat Jean SibeliuksenEn etsi valtaa loistoa ja Otto KotilaisenVarpunen jouluaamuna.

Joulumaa vie Erinin Joulumaahan

Erin Anttila vetäisee tonttulakistaan Niko Ahvosen kappaleen Päivä toisten joukossa.

– Ihan killeri, tragikoominen stoori joulupukkikeikkaa heittävästä hanusta. Putosin ihan täydellisesti, kun kuulin tämän ensimmäisen kerran.

Erinin suosikkeja on myös Katri HelenanJoulumaa.

– Aivot menivät muksuna ihan solmuun, kun yritin ymmärtää, miten hitossa pääsen sinne Joulumaahan. "Sinne saattaa löytää vaikka paikallansa pysyy." Nykyisin tämä kappale vie minut Joulumaahan.

Kuten vie Erinin Joulumaahan ilmeisesti myös Mariah Careyn versio laulusta Santa Claus Is Coming To Town.

– Onko mitään jännittävämpää kuin pukin saapuminen kaupunkiin? On olemassa erikseen joululaululaulajia, ja Mariah Carey on ehdottomasti sellainen.

HIM-pomo Ville Valolla ei liikaa joululaulusuosikkeja ole.

– Kyllähän joku Bing Crosby muinoin lauloi joululauluja komeasti, mutta näistä uudemmista en pahemmin välitä. Joulu on hyvä syy olla yhdessä läheisten kanssa, mutta en kaipaa siihen joululauluja.

– Sanotaan vaikka niin, että suosikkijoululauluni on stop-nappula. Sitä tarvitaan siinä vaiheessa kun joululaulut lähtevät soimaan.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat