Ville Lehtinen kaatoi Interin

LEHTINENVILLE
LEHTINENVILLEVeikkausliiga
Julkaistu 15.06.2001 00:10

Jalkapalloliigan keskikastin joukkue Inter kärsi torstaina kauden toisen vierastappionsa, kun Tampere United kaatoi kotonaan turkulaiset maalein 3-1 (1-1). Sateen pehmittämällä kentällä pelatun ottelun sankari oli kotijoukkueen hyökkääjä Ville Lehtinen, joka upotti pallon kaksi kertaa Interin verkkoon.

-Tuntuu tuo Inter aina sytyttävän meikäläisen. Kun pelasin Jazzin paidassa kaudella 1999, niin tein juuri turkulaisten verkkoon liigaurani ensimmäisen maalini. Maali syntyi silloin kauden viimeisessä ottelussa, torstaina liigauransa toisen ja kolmannen osumansa viimeistellyt Ville Lehtinen kertoi.

Inter pääsi kuin varkain 1-0-johtoon, kun Joni Meltorannan 16:sta metristä lähtenyt laukaus yllätti Unitedin maalivahdin Mikko Kavenin.

Turkulaiset eivät ehtineet nauttia johtoasemastaan kuin viitisen minuuttia, kun Pallo-Iiroista täksi kaudeksi Unitediin siirtynyt Ville Lehtinen karkasi rangaistusalueella Interin topparilta Rami Salomaalta ja tuikkasi 1-1-tasoituksen. Salomaa tupsahti tilanteessa nurin, kun Lehtinen ryntäsi Sakari Saarisen antaman syötön perään.

-Odottelin vähän, että tuomari olisi jopa viheltänyt tilanteesta turkulaisille vaparin. Onneksi en jäänyt siinä ihmettelemään vaan menin ja pistin pallon pussiin, Lehtinen kertasi tasoitusmaalin syntyvaiheita.

Toisella puoliajalla Ville Lehtinen puski 2-1-johto-osuman hyökkääjä Antti Pohjan vasemmalta antamasta keskityksestä. Lehtinen ohjasi päällään pallon taidokkaasti yli Interin maalivahdin Jani Meriläisen.

-Kävin pelaamassa muutamia vuosia sitten Sheffield Unitedin riveissä. Parantunut pääpelitaitoni onkin Englannin peruja. Jos kärkimies ei siellä opi voittamaan pääpalloja, niin missä sitten, Lehtinen kertoi.

Tamperelaisten 3-1-voittosinetin löi ottelun loppuhetkillä vaihtopelaaja Juha-Pekka Mäkinen. Mäkisen vapautti maalintekoon Jari Niemen hyvä pystysyöttö. Niemi aloitti ottelun vaihtopenkillä mutta pääsi lopussa kentälle, kun Ville Lehtinen meni vaihtoon.

Interin pelaamiseen löi leimansa joukkuetta koetteleva loukkaantumissuma. Varsinkin turkulaisten puolustus oli vaikeuksissa. Nuoret topparit Mathias Lindström ja Rami Salomaa eivät oikein tahtoneet pysyä kyydissä mukana, kun kotijoukkueen hyökkääjät Antti Pohja ja Ville Lehtinen jyräsivät keskeltä maalintekopaikkoihin.

Ottelutilastot

Tampere U-Inter 3-1 (1-1)

23. Joni Meltoranta (Richard Teberio) 0-1,
28. Ville Lehtinen (Sakari Saarinen) 1-1,
58. Ville Lehtinen 2-1,
90. J-P Mäkinen (Jari Niemi) 3-1.

Erotuomari: Esa Saarivainio.

Yleisöä: 2163.

Tampere U: Mikko Kaven, Lee Jones, Sakari Saarinen (65. J-P Mäkinen), Kari Sainio, Janne Räsänen, Ville Lehtinen (v), Petri Heinänen, Jani Raukko (85. Toni Hevonkorpi), Pasi Salmela, Jussi Kuoppala, Antti Pohja.

Inter: Jani Meriläinen, Mathias Lindström, Rami Salomaa, Fernando Sala, Aristides Pertot (v), Mikko Helminen, Richard Teberio (70. Diego Corpache), Joni Meltoranta (70. Teemu Vihtilä), Tero Forss (87. Ari Nyman), Gabriel Flores (v), Mats Gustafsson.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

FC Inter