Viisinkertainen olympiavoittaja saattaa menettää mitalinsa
Sir Bradley Wiggins on voittanut maantie- ja ratapyöräilyssä yhteensä viisi olympia- ja kahdeksan MM-kultaa. Nyt Wiggins voi kuitenkin menettää mitalinsa talousvaikeuksien takia.
Kertaalleen Ranskan ympäriajonkin voittanut Wiggins on The Timesin mukaan asetettu henkilökohtaiseen konkurssiin. Wiggins oli ensimmäinen urheilija, joka voittaa olympiakultaa ja Ranskan ympäriajon samana vuonna. Ura päättyi vuonna 2016 Rion kisoissa voitettuun olympiakultaan.
Uran jälkeen ovat alkaneet talousvaikeudet. Vuonna Wigginsin, hänen äitinsä sekä ex-vaimonsa omistama Wiggins Rights Limited -yhtiö purettiin. Hänen velkansa oli kasvanut viime vuonna lähes miljoonaan puntaan (vajaat 1,2 miljoonaa euroa). Viime vuoden marraskuussa selvisi, että yritys sai maksuvaatimuksia vajaan miljoonan euron edestä.
Wiggins voi myös menettää tavaramerkkioikeudet sukunimeensä sekä lempinimeensä "Wiggo". The Timesin mukaan Wiggins asetettiin konkurssiin 3. kesäkuuta. Hän on myös vaarassa menettää palkintonsa ja mitalinsa. Konkurssihoitajan on arvioitava, mitä Wigginsin omaisuudesta voidaan asettaa myyntiin.
– Sir Bradley Wiggins on brittiläinen urheiluikoni ja hänen joutuminen tällaiseen taloudelliseen tilanteeseen huipulla olon jälkeen on erittäin tuskallinen pudotus. Pesänhoitaja nimitetään takavarikoimaan ja myymään hänen omaisuuttaan, mukaan lukien mahdollisesti mitalit ja palkinnot hänen menestyksekkäästä urastaan, Paul Rouse tilitoimisto Forvis Mazarsista kertoi The Timesille.
Wiggins ei ole toistaiseksi antanut lausuntoa konkurssistaan.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää