Puuduttaako ainainen kokkaaminen töiden jälkeen? Kyllästyttääkö joka päivä miettiä, mitähän loihtisi perheelle tänään ateriaksi? Koko perheen kokkiliitto -kirja tarjoaa ratkaisuksi metodia, jossa valmistetaan kerralla tulevan viikon ruuat.
Kirjassa todetaan, että perheen ruokahuolto on yhteinen hupi ja harmi. Samalla se on tärkeä asia, sillä se edistää terveyttä ja sen ansiosta lapset oppivat monta hyödyllistä asiaa elämästä.
Kirja kannustaa perheen mukaanottamista ruoanlaittoon ja tähdentää yhteisten ruokahetkien tärkeyttä. Se on tehty myös avuksi arjen hallintaan, sillä viikkometodi säästää aikaa. Ruokalistat on tehty kahdeksaksi viikoksi. Joka viikolle valmistetaan vain 4 ruokalajia: kalaruoka, keitto, jauheliha- tai kokoliharuoka ja laatikko tai paistos. Ruoat syödään säilymisjärjestyksessä: ensin kalaruoat, sitten vuorotellen loput. Jälkiruoat voivat toistua lähes viikottain. Tuoreilla marjoilla tai hedelmillä sekä jäätelöllä hoidetaan jälkiruoka viikolla. Viikonloppuna valmistetaan aikaa vievät jälkiruoat.
Reseptit on mitoitettu niin, että yhdestä ruoasta tulee noin 7-8 annosta. Viikkometodin viimeiseksi päiväksi on joskus vaikeata saada sapuska riittämään. Tällöin otetaan käyttöön pikkupelastukset kuten munakkaat, valmiit grillatut broilerit, salaatit, pakasteen aarteet tai mennään ulos syömään. Kunhan ei ole pipo kireällä.
Otavan kustantaman keittokirjan ovat toimittaneet Marja Tuunanen, Hanna Salomaa ja Irina Polon. Ruokakuvat on ottanut Antti Hallakorpi.
Minestronekeitto
Täyteläisen makuinen ja tukeva keitto. Loistava talviateria. 1 rkl öljyä 2 keskikokoista purjoa 3 porkkanaa reilu pala juuriselleriä 2 valkosipulinkynttä 1-2 tlk tomaattipyreetä 1 1/2 l vettä 1 pkt amerikan pekonia 2 dl pakastepapuja 1/2 dl pätkä- tai kuviospagettia 2 tl oreganoa vajaa 1 dl hienonnettua persiljaa Leikkaa kasvikset ohuiksi tikkumaisiksi suikaleiksi. Kuullota purjosipulia öljyssä kattilassa. Lisää vesi, porkkanat ja juuriselleri. Anna kasvisten hautua 5-10 minuuttia. Lisää tomaattipyree ja valkosipuli ja keitä keittoa noin 25-30 minuuttia.

