Vihapuhe ja häirintä rehottavat pelikulttuurissa – haukkujen kohteeksi joutuvat muun muassa pelitaidot ja naispelaajat

Valtaosa aktiivisesti kilpailullisia tietokone- ja konsolipelejä pelaavista nuorista on kohdannut vihapuhetta tai häirintää. Helsingin kaupungin nuorisopalvelujen Non-toxic – syrjimätön pelikulttuuri -hankkeen kysely paljasti, että pelaajia haukutaan paitsi pelitaitojen myös esimerkiksi sukupuolen tai iän takia.

Kysely suunnattiin aktiivisesti kilpailullisia pelejä pelaaville 15–29-vuotiaille nuorille. Kyselyyn vastanneet pelasivat muun muassa Counter-Strike: Global Offensive, Overwatch ja League of Legends -pelejä.

Henkilökohtaisesti vihapuheen tai häirinnän kohteeksi kertoi joutuneensa 70 prosenttia vastaajista. Suurin osa vastaajista toivoi, että vihapuheeseen ja häirintään puututtaisiin ja että pelaajat kannustaisivat toisiaan enemmän.

Yleisin häiritsevän käyttäytymisen tapa on pelitaitojen haukkuminen, johon peräti 94 prosenttia vastaajista oli törmännyt. Yli 80 prosenttia oli törmännyt solvaamiseen ja nimittelyyn ja yli 70 prosenttia rasistisiin, trans- ja homofobisiin sekä ikään liittyviin negatiivisiin kommentteihin.

Häirinnän ja vihapuheen kokeminen pelikulttuurissa on kyselyn perusteella myös sukupuolittunut kokemus. Naiset eivät usein halua tuoda sukupuoltaan julki pelatessa, jotta välttyisivät mollaamiselta ja väheksynnältä.

Häirintä ja vihapuhe aiheuttavat muun muassa pahaa mieltä, uniongelmia ja pelaamisen lopettamista väliaikaisesti tai kokonaan.

Helsingin kaupungin tiedotteen mukaan on tärkeää tietää, millaista häirintää ja vihapuhetta nuoret pelikulttuurissa kohtaavat, jotta pelitoimintaa voidaan kehittää turvallisemmaksi kaikille.

Selvitys toteutettiin kyselyn ja täydentävien haastattelujen avulla. Selvityksessä analysoitiin 156 kyselyvastausta.


Lue myös:

    Uusimmat