Vietnamilaisnainen oikeudessa: Näin päädyin pakkotyöhön Helsinkiin

"Tulin tänne tekemään kynsityötä. Mies on serkkuni, mutta en ollut ollut hänen kanssaan kovinkaan paljon tekemisissä aikaisemmin. Sain hänen äitinsä kautta tiedon siitä, että minun olisi mahdollista päästä Suomeen. Miehellä on neljä kynsiliikettä Suomessa ja niissä tarvitaan työvoimaa.

Kävin Vietnamissa kolmen kuukauden koulutuksen ennen Suomeen tuloa. Puhetta työajoista tai palkasta ei ollut. Kotiseudullani olin jo oppinut tekemään rakennekynsiä hyvin. Erityisen hyvä olin tekemään kukkakuvioita kynsiin. Sellaista ammattitaitoa ei täältä löydy helposti. Mies sanoi minulle, että hän on etsinyt nimenomaan kukkakuvioiden tekijää liikkeeseensä.

Luotin hänen puheeseensa, koska hän on serkkuni. Ei ollut puhetta, että minun olisi pitänyt maksaa mitään. Minun piti kustantaa itse ainoastaan lentolippu. Ranskassa asuva isosiskoni osti sen minulle.

Vietnamissa olin vain koululainen. Minulla ei ollut mitään varoja. Lähtöäni varten olin saanut rahalahjoituksia sukulaisiltani ja äidiltä, yhteensä 400-500 Yhdysvaltain dollaria.

Kun tulin tänne, he olivat minua vastassa lentokentällä. He kuskasivat minut kotiinsa. Siellä minä huomasin, että heillä onkin neljä lasta. Minulle oli kerrottu, että lapsia olisi kaksi. Serkkuni vaimo sanoi jo tehneensä paperityöt minun puolestani, minun piti ainoastaan tehdä töitä.

Sain levätä yhden päivän. Sitten minun oli aloitettava työt. Ensimmäisen viikon aikana he todella välittivät minusta ja kohtelivat minua hyvin. Mutta heti toisen viikon jälkeen nainen sanoi minulle selkeästi, että sinun täytyy jatkossa nousta aikaisemmin, tehdä ruoka ja valmistaa kolme lasta kouluun. Sen jälkeen olisi minun aikani lähteä töihin. Työaikani olisi arkisin aamukymmenen ja iltakahdeksan välillä. Kotiintulon jälkeen päivää täytyisi vielä jatkaa kotitöillä. Lapset täytyisi saada syötetyksi ja kotikuntoon.

Lauantaisin kynsitöitä oli kuusi tuntia. Sunnuntaina sain herätä vähän myöhempään ja aloitin päiväni kokkaamisella, siivoamisella ja välillä vein lapset jonnekin ulos. En voinut lähteä yksin minnekään, koska lapset olivat kanssani asunnossa.

En odottanut tällaista työtä.

Minut oli velvoitettu tähän. Serkkuni vaimo soitteli minulle koko ajan. Hän kysyi, olenko lähtenyt ja ovatko kaikki saaneet ruuan. Jos minä vähänkin myöhästyin kotiintuloajasta, eikä lapsille olisi tullut ruokaa ajoissa, tuli haukkumisia. Sen tähden yritin aina totella ja tehdä työni hyvin. He olivat aina poissa.

Minulla ei ollut vapaa-aikaa. Minulla ei ollut muita menoja koskaan. Neljä lasta on iso kuorma.

Ensin hän sanoi minulle, että saisin palkkaa parin kuukauden päästä. Sitten hän sanoi, että nyt on paha tilanne. Koska hän oli tuonut minut tänne, minä en voisi esittää mitään vaatimuksia.

Hän muistutti minulle jatkuvasti, että Suomessa on todella hyvä yhteiskunta ja elämä. Että minun täytyy uhrata pari vuotta. Hyvä elämä tulee sen jälkeen.

Kun olin ollut täällä pari kuukautta, näin veropaperin. Palkkatasokseni oli merkitty 1400 euroa kuussa. Minulle oli avattu tili. Hän selitti, että kun on työntekijä, kuuluu olla tuloja. Hän maksaisi minun tililleni rahaa ja nostaisi ne kolmen päivän kuluttua tililtä.

Minulle ostettiin aluksi seutulippu, jolla pääsin kulkemaan töihin bussilla, junalla ja metrolla. Loppuvaiheessa sain itse 95-100 euroa kuussa, jolla sain ostaa lippuni itse.

Sain tietää aika myöhään raskaudestani. Olin silloin neljännellä kuulla. En ottanut asiaa puheeksi, mutta pari viikkoa sen jälkeen he saivat tietää, sillä minä halusin tutkimuksiin ja jouduin kertomaan siitä heill. Ensin nainen sanoi, että jos raskauden annetaan mennä loppuun asti, hän ei enää saa tuoda minun lisäkseni muita työntekijöitä tänne.

Kun en suostunut aborttiin hän sanoi, että nyt on todella vaikea aika. Heidän täytyisi maksaa minusta veroja minusta silloinkin, kun olen raskaana. Siksi hän etsisi minulle miehen, jolla on Suomen kansalaisuus. Avioituisin, jolloin lapseni isäksi merkittäisiin kyseinen henkilö. Sillä siteellä saisin varman päälle luvan jäädä tänne.

Sain tietää, että valeavioliitto maksaisi minulle 10 000 euroa ja isyyden tunnustaminen 5 000 euroa. Ajattelin, että tämä ei voi olla totta. Olen tehnyt jo vuoden töitä ja yhtäkkiä minulle läsähtää vielä tällainen 15 000 euron maksu.

Ehdotin, että mieheni voitaisiin vaihtoehtoisesti tuoda Vietnamista tänne. He sanoivat hinnaksi 25 000 euroa. Hänet tuotaisiin tekemään Suomeen samaa työtä kuin minä teen.

Raskauden aikana tein normaalisti töitä. En ollut sairaana, enkä muuttanut työaikatauluani. Kertaakaan en ollut päivän aikana kotona lepäämässä.

Sinä päivänä kun synnytin, olin tehnyt täyden päivän töitä. Aamulla olin töissä ja illalla synnyttämässä.

Olin sairaalassa kolme päivää. Sen jälkeen olin viisitoista päivää kotona. Sitten palasin töihin.

Työnantajani ei suostunut siihen, että saisin suomalaisia etuuksia. Hän sanoi, että joutuisin palaamaan Vietnamiin siinä tapauksessa.

Kynsistudiossa oli paljon myös muita työntekijöitä. Töihin palattuani eräs heistä teki kanssani äitiyspäivärahahakemuksen Kelaan. Hän teki niin koska tiesi, ettei minulla ole muuta rahaa. Hän on todella ystävällinen minua kohtaan.

Mieheni tuli Suomeen marraskuussa 2011. Hän aloitti työt kynsistudiossa heti seuraavana päivänä.

Meille alkoi tulla riitoja serkkuni ja hänen vaimonsa kanssa. Oli puhetta palkasta, lapseni Vietnamiin lähettämisestä ja mieheni työskentelystä.

Ennen pakenemista mieheni oli ajettu jo ulos kodista. Serkkuni oli sanonut miehelleni, ettei meitä voi hyväksyä. Sitä ei voi hyväksyä, että heti Suomeen tulon jälkeen aletaan vaatia palkkaa.

Sinä päivänä mieheni oli jo pakannut valmiiksi kaikki tavarat. Olin töissä, ja sen jälkeen lähdimme. Otin vauvan ja astuimme bussiin mieheni kanssa.

Nainen juoksi perääni ja pyysi, etten lähtisi mieheni mukaan. Että sinun viisumisi on jo mennyt umpeen. Sinä et voi lähteä minnekään.

Hän oli kuitenkin viimeisillään raskaana, eikä hän pystynyt pitämään meistä kiinni. Niin pääsimme bussiin."

Todistajanlausunto kuultiin tulkin kääntämänä, sillä nainen puhuu vietnamin lisäksi vain hieman englantia.

Syyttäjä vaatii kynsistudion omistajille vankeusrangaistusta ihmiskaupasta tai toissijaisesti törkeästä kiskonnasta Helsingin käräjäoikeudessa. Omistajat kiistävät rikoksen ja ovat täysin eri mieltä tapahtumista ja siitä, maksettiinko naiselle palkkaa vai ei.

Syyttäjä: Kynsistudiossa työskennelleeltä ihmiskaupan uhrilta vaadittiin aborttia