USA, 1997. Ohjaus: Barry Levinson. Käsikirjoitus: Stephen Hauser, Paul Attanasio. Perustuu Michael Chrichtonin romaaniin. Kuvaus: Adam Greenberg. Leikkaus: Stu Linder. Tuotanto: Barry Levinson, Michael Chrichton, Andrew Wald / Warner Bros. Pääosissa: Dustin Hoffman, Sharon Stone, Samuel L. Jackson, Peter Coyote. Kesto: 135 min.
Tieteiselokuvien buumi jatkuu. Abyssit, Alienit ja Ensimmäinen yhteys ovat saaneet perillisen. Vieras tulevaisuudesta pelottelee katsojia ajatuksella, ovatko kauhukuvat ihmismielen luomien pelkojen manifestoitumia vai jotakin konkreettista, ulkoavaruudesta tullutta. Lopputulos on kohtalainen, enemmän psykologisen trillerin puolelle kallistuva kuvaelma kuin tieteiselokuvien perinteinen toimintapaukutus.
Barry Levinsonin elokuva rakentuu katastrofielokuvien perustilanteelle: ollaan eristetyssä paikassa, satoja metrejä meren syvyydessä. Salainen operaatio on komennettu tutkimaan merenpohjasta löytynyttä avaruusalusta, jonka uskotaan uponneen sinne jo 300 vuotta sitten. Tietokoneen antaman informaation mukaan alus voi yhtä hyvin olla peräisin kaukaa tulevaisuudesta. Tutkimusryhmällä on konkreettisesti edessään tunnistamaton uhka.
Ydintiimiin kuuluvat psykologi (Dustin Hoffman), biokemisti (Sharon Stone), matemaatikko (Samuel L. Jackson) ja tutkimusryhmän hiukan mystinen johtaja (Peter Coyote). Tutkimusten edetessä outoja asioita rupeaa tapahtumaan, ja joukon hermot alkavat reistailla. Näyt ja unet yliluonnollisista käärmeistä, meduusoista ja muista tappavista kummallisuuksista lisäävät epäilyksiä kanssaihmisiä kohtaan. Raja toden ja harhojen välillä käy hämäräksi. Peruskysymykseksi nousee, kenen järkeen katastrofin keskellä voi oikein luottaa?
Vieras tulevaisuudesta sisältää paljon tieteis-, katastrofi- ja kauhuelokuvissa kierrätettyjä ideoita. Siinä on muutamia kiehtovia jaksoja, kuten se, jossa psykologi huomaa merenalaisen laboratorion kaappien olevan samaa seikailukirjaa täynnä. Kaikkien kirjojen loppupuolen sivut ovat tyhjiä. Tilanne muistuttaa Hohto-elokuvan kohtausta, jossa kirjailijan vaimo tajuaa miehensä kirjoittaneen sadoille paperiliuskoille aina vaan samaa lausetta. Molempien elokuvien tilanteet tekee sietämättömiksi se, että suljetuista paikoista ei ole poispääsyä. Myös matemaatikon vaipuminen ajoittaiseen afasiaan ja hänen heräämisiään seuraavat mielentilan muutokset ovat piinallisia. Muilta osin elokuvassa on aika vähän innostavia aineksia, tuoreista puhumattakaan.
Huomattavan tökerö keksintö on ulkoavaruuden olentojen kommunikointi tietokoneen avulla. Tämä Jerryksi itseään kutsuva hahmo esittää käskyjä ja uhkauksia tietokoneen kautta. Kuinka ollakaan, tässäkin elokuvassa huipputeknologia pystyy vaivattomasti muuttamaan viestit selkeäksi englanniksi. Ensimmäisessä yhteydessä Jodie Foster kumppaneineen yritti sentään kunnianhimoisemmin tulkita vieraan älyn lähettämiä vaikeita matemaattisia kaavoja.
Näyttelijöistä paras on Samuel L. Jackson. Paras siksi, että hänelle on suotu elokuvan kiinnostavin rooli. Muut näyttelijät suoriutuvat yksitotisista osistaan kunnialla. Ei ole heidän syynsä, että henkilöhahmot on kirjoitettu sellaisiksi, ettei niistä pysty sen enempää tulkintaa irrottamaankaan.
Teksti: Minna Karila