Lounais-Suomen verovirasto hakee jalkapalloseura FC Jazzia konkurssiin noin 500000 euron veroveloista.
Seuran puheenjohtaja Matti Tuori sai tiedon konkurssihakemuksesta perjantaina.
Perjantai on ollut porilaisseuralla vaikea. FC Jazz Pori ry:ssä vuosina 1994-1998 vaikuttaneet johtomiehet saivat 6-8 kuukauden ehdolliset vankeustuomiot Porin käräjäoikeuden kansliapäätöksellä perjantaina.
Verottaja jätti konkurssihakemuksen Porin käräjäoikeuteen juuri ennen FC Jazzin ex-johdon tuomioiden julkistamista. Tuori hämmästeli syntynyttä tilannetta suuresti, sillä hän on ollut yhteydessä verottajan kanssa säännöllisesti. Seuran veroveloista on sovittu maksuohjelma, jota seura on Tuorin mukaan säntillisesti noudattanut. Velkoja on maksettu viime joulukuussa 20000 euroa.
-Teimme verottajan kanssa viime vuonna maksusopimuksen ja saimme aikaiseksi molempia tyydyttävät huojennuspäätökset. Tieto konkurssihakemuksesta tuntuu siis todella oudolta, arvioi Matti Tuori tilannetta perjantai-iltana.
Seuraava maksuerä oli sovittu maaliskuulle, jolloin verovelan lyhennykseksi oli sovittu noin 17 000 euroa. Tuori keskusteli maksun siirtämisestä tai huojentamisesta verottajan edustajan kanssa torstaina. FC Jazzin täytyy vastata haastehakemukseen kahden viikon kuluessa.
Seura jäi juuri ilman liigalisenssiä, koska siltä haluttiin lisäselvitystä taloudellisesta tilanteesta 14:nteen helmikuuta mennessä. Liigalisenssin kohtalo piti ratkaista maanantaina 17. helmikuuta.
FC Jazzin entistä toiminnanjohtajaa vastaan nostettu syyte törkeästä kavalluksesta hylättiin. Talousrikokset tehtiin seuran kotiotteluiden jälkeen, kun lipputulojen laskemisen yhteydessä osa rahoista siirrettiin pimeään kassaan. Käräjäoikeus piti todennäköisenä ja luotettavasti selvitettynä, että pimitetyt tulot käytettiin pimeiden palkkojen maksamiseen.
Törkeästä veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta tuomittiin 8 kuukauden ehdolliseen vankeuteen FC Jazzin johtokunnassa ollut markkinointi- ja pelaajasopimuksista vastannut Antti Heikkilä, entinen toiminnanjohtaja Pentti Joensuu ja johtokunnan jäsen Esko Suikkanen.
Seuran puheenjohtajina toimineiden ehdollisten vankeustuomioiden pituus oli Ilkka Huttusella 7 kuukautta 15 päivää ja Arto Vitikalla 6 kuukautta 15 päivää. Avunannosta törkeään veropetokseen ja kirjanpitorikokseen tuomittiin seuran johtokunnan ulkopuolinen sihteeri Kari Annala kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Tuomitut velvoitettiin lisäksi korvaamaan yhteisvastuullisesti valtiolle noin 50 000 euroa. Asian oikeuskäsittelyt eivät todennnäköisesti saaneet vielä pistettä, vaan seuran talousasioita puidaan tulevaisuudessa Turun hovioikeudessa.
Tuomioilla vaikutus siviilitöihin
Jalkapalloseuran entisen johdon saamat tuomiot vaikuttavat myös miesten siviilitöiden hoitamiseen. Tuomion saaneista kolme on Porin kaupungin palveluksessa. Työsuhteessa oleva terveysviraston huoltomestari Esko Suikkanen voi näillä näkymin jatkaa työtään, mutta kahden virkamiehen töiden jatkoa puidaan jo ensi viikolla.
Kaupunginjohtaja Martti Sinisalmen mukaan tilanteeseen tullaan reagoimaan mahdollisimman nopeasti. Henkilöstöjohtaja Arto Vitikanja hankintapäällikkö Kari Annalan viranhoidon jatkoa käsitellään ensi maanantaina Porin kaupunginhallituksessa.
-Joudun esittämään kaupunginhallitukselle Vitikan ja Annalan virastapidättämiskäsittelyn aloittamista, vaikka he ovat omissa viroissaan toimineet nuhteettomasti ja olleet molemmat alallaan huippumiehiä, Sinisalmi ilmoitti.
Hän luonnehtii alaistensa saamia tuomioita kohtuuttoman koviksi, koska tapauksessa ei ole ollut kysymys oman edun tavoittelusta. Niin ikään kyseessä ovat ensikertalaiset. Sinisalmi huomautti vielä jalkapalloseuran asioiden käsittelyn kestäneen julkisuudessa jo kolmisen vuotta, joten miehet perheineen ovat saaneet tuta henkistä riepottelua.
-Seurankin näkökulmasta kyseessä olivat kovin vähäiset taloudelliset arvot, pohti Sinisalmi tuomion julkistamisen jälkeen.
Porin Seudun Osuuspankin palveluksessa ollut pankinjohtaja Ilkka Huttunen irtisanoutui töistään tammikuisen oikeuskäsittelyn jälkeen. Hänen viimeinen työpäivänsä pankissa oli torstaina. HC Ässät Pori Oy:n hallitus kokoontui illalla ilmeisesti keskustelemaan toimitusjohtaja Antti Heikkilän tilanteesta.
(MTV3-STT)