Verenimijöistä voi tulla oikeusjuttu Yhdysvalloissa

Amerikkalaisperhe on nostanut syytteen New Yorkin luksushotellia vastaan luteiden takia.

Michiganilainen pariskunta David ja Christine Drabicki kertovat tulleensa luteiden puremiksi sen jälkeen, kun he yöpyivät Waldorf-Astoria -hotellissa toukokuussa. Drabickit olivat huomanneet ensimmäisen yön jälkeen ihollaan luteille ominaisia puremajälkiä, ja pyytäneet henkilökuntaa etsimään heille toisen huoneen. Näin kävikin, mutta matkalaukut jäivät vanhaan huoneeseen.

Pariskunta kertoo haasteessaan, että luteet matkustivat matkatavaroissa Michiganin Plymouthiin ja valloittivat näin perheen kodin.

Pariskunnan kahdesta tyttärestä toinen on saanut pahan allergisen reaktion. Myöhemmin perhe joutui muuttamaan pois kodistaan kuudeksi viikoksi, jonka aikana asunto ja satoja kiloja vaatteita sekä tekstiilejä myrkytettiin. Suuri osa vaatteista jouduttiin kuitenkin lopulta heittämään roskiin. Myrkyttäminen ei ollut halpaa hupia, sillä pelkästään se tuli maksamaan perheelle 4500 dollaria.

Epäonniset New Yorkin kävijät vaativat nyt hotellilta "kohtuullista korvausta" tapahtuneesta sekä korvausta henkisestä kärsimyksestä.

Hilton-hotelliketjuun kuuluva Waldorf-Astoria on kuitenkin ilmoittanut, että kummatkin pariskunnan käyttämät hotellihuoneet on testattu ja todettu, ettei siellä ole luteita. Hotelli kertoo tiedotteessaan ottavansa kuitenkin vakavasti kaikki ilmoitukset, jotka liittyvät mahdollisiin luteisiin.

New York on taistellut viime aikoina ludeinvaasiota vastaan. Muun muassa YK:n päärakennus, joukko virastoja, useat suuret kaupat sekä elokuvateatterit ovat joutuneet ongelmiin luteiden vuoksi.

Luteita yhä enemmän myös Suomessa

Luteet olivat vielä 1950-luvulla Suomessa tavallisia, mutta ne harvinaistuivat myrkkyjen ja paremman hygienian ansiosta.

Viime vuosina luteet ovat kuitenkin yleistyneet Suomessakin matkailun lisääntymisen myötä. Esimerkiksi Helsingissä on tehty kuluneen vuoden aikana kymmeniä ilmoituksia luteista.

Lude eli lutikka on noin viisi millimetriä pitkä, leveä ja litteä hyönteinen. Väriltään se on tavallisesti ruskea, se muuttuu tummaksi ja pyöreäksi imiessään verta.

Lude muuttaa uuteen osoitteeseen esimerkiksi ulkomaantuliaisena esimerkiksi vaatteiden sisällä saumoissa tai huonekalujen mukana. Päivisin se viihtyy muun muassa sängyn tekstiilien välissä, seinän halkeamissa, lattialistojen raoissa tai lemmikkien pedeissä. Luteen olinpaikka paljastuu usein ulosteläikistä, joita se tiputtaa olinpaikkansa lähistölle. Lude viihtyy huoneenlämmössä, mutta tuhoutuu nopeasti noin kahdenkymmenen asteen pakkasessa.

Luteen puremat eivät yleensä ole ihmiselle vaarallisia, mutta niistä jää iholle punaisia, kutiavia paukamia.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat