Venäläispankin edustusto uinuu Kotkassa

Kotkalaisessa liikekiinteistössä on uinunut lähes kymmenen vuoden ajan venäläisen pankin edustusto ilman minkäänlaista ulospäin näkyvää toimintaa.

Venäjällä 90-luvulla perustetun Bankirsky Domin edustusto avattiin Kotkaan kaikessa hiljaisuudessa vuonna 2001, vain vuosi ennen Suomen siirtymistä eurovaluuttaan. Bankirsky Dom on ainoa ETA-alueen ulkopuolisen valtion pankki, joka on tuonut markkinointiosastonsa eli edustustonsa Suomeen.

Pankin edustusto pitää Suomessa mahdollisimman vähän ääntä itsestään, mutta Venäjällä rahalaitos kertoo omistuksensa siirtyneen Suomeen, suomalaiseen kiinteistöalalla toimivaan yhtiöön vuonna 2006. Lisäksi pankki sanoo olevansa euroalueella toimivan pankkijätin, Nordean yhteistyökumppani.

Edustusto löytyi tilitoimistosta

MTV:n 45 minuuttia yritti löytää edustuston avainhenkilöitä Kotkan Kymilinnantiellä sijaitsevasta liikekiinteistöstä. Pankista ja sen edustustosta ei tiedetty siellä mitään. Pitkän etsinnän jälkeen edustusto löytyi Talco Knowhow –nimisestä tilitoimistosta, jonka asiakkaina on useita Suomesta maa-alueita ja kiinteistöjä hankkineita ulkomaalaisomisteisia yrityksiä. Toimitusjohtajan Lasse Talsin mukaan edustusto sijaitsee hänen kirjanpitotoimistossaan, koska toimiston asiakkaana on myös pankin omistajayhtiö, suomalainen kiinteistöalan yritys H- Markkinointi Oy.

- Meillä ei ole mitään muuta yhteistä sen pankin kanssa kuin sama osoite. Me ollaan ainoastaan luvattu heille, että täällä on se postiosoite, jos finanssivalvonta tai joku muu taho kyselee heidän peräänsä.

Millään tavalla tai missään vaiheessa täällä ei ole hoidettu Bankirsky Domin asioita, selittää Talsi.

Bankirsky Domin omistus siirtyi Venäjältä Suomeen vuonna 2006 kun itäliikemies Evgeny Lykov osti suomalaisen perheyrityksen, rakennusalalla toimineen H-Markkinointi Oy:n ja siirsi hallussaan olleet venäläispankin osakkeet yhtiöön.

- Lykov toimitti dokumentit osakkeistaan Venäjältä ja kertoi lahjoittavansa ne yhtiölleen. Meillähän ei ole silloin muuta mahdollisuutta kuin kirjata ne kirjanpitoon, koska hän toi ne sinne sijoituksenaan ja osakeyhtiölaki mahdollistaa lahjoitukset yhtiöön, kertoo Lasse Talsi.

Nordea lilliputtipankin yhteistyökumppanina

Bankirsky Dom on pieni pankki, tiliasiakkaita sillä on pankin oman ilmoituksen mukaan kolmisen tuhatta. Pankin osakepääoma on vaatimattomat 3,6 miljoonaa dollaria. Konttoreita sillä on 12 Pietarissa ja yksi Moskovassa. Pankin kansainvälisissä rahasiirroissa käyttämät tunnukset ovat samat kuin Venäjän keskuspankilla.

Bankirsky Dom lupaa asiakkailleen nopeita, valtiorajat ylittäviä rahansiirtoyhteyksiä. Pisimmälle yhteistyötä on kehitetty kazakstanilaisen pankin kanssa. Pankin nettisivuilta löytyvän tiedotteen mukaan rahansiirto ei edellytä tiliasiakkuutta kummassakaan pankissa. Rahat voi tuoda tiskille Kazakstanissa ja nostaa hetken kuluttua ulos Bankirsky Domin konttorista Pietarissa tai Moskovassa. Bankirsky Domin tiedetään neuvotelleen vastaavan yhteyden avaamisesta myös Venäjän ja Suomen välille yhteistyökumppaninsa Nordean kanssa.

Nordea on vaitonainen yhteistyöstään Bankirsky Domin kanssa. Pankki ilmoittaa yleensä auliisti yhteistyökumppaneidensa eli kirjeenvaihtajapankkiensa nimet. Bankirsky Domin kohdalla pankki tekee poikkeuksen. Pääkonttorista ei kommentoida, aluekonttoreissa tarjolla on ristiriitaista tietoa.

MTV:n 45 minuuttia teki testin ja kävi kysymässä kolmen eri kaupungin konttoreista onko Nordealla yhteistyötä kyseisen pankin kanssa. Jyväskylässä ja Helsingissä oltiin epävarmoja, Tampereelta kerrottiin, että kirjeenvaihtajasuhde on olemassa.

Pankin omistajayhtiön oudot liiketoimet

Bankirsky Domin pääomistaja H-Markkinointi Oy on hankkinut maat eri puolilta Suomea leipomoliiketoimintaa silmälläpitäen. Yhtiön omistaja Evgeny Lykov on kertonut rakentavansa kansainvälistä blinikahviloiden ketjua. Leipomoa tarvittaisiin blinien valmistukseen. Ensimmäinen blinibaari avattiin keväällä Jyväskylässä, vain muutaman kuukauden kuluttua avajaisista kahvila suljettiin.

Muuramen kunnalta nelisen vuotta sitten ostettu kolmen hehtaarin tontti odottaa yhä leipomon rakentamista. Kunnan mukaan hankkeelle haettiin viime kesänä jatkoaikaa.

Leipomotontteja on hankittu myös Haminasta ja Kotkasta. Keski-Suomesta Lievestuoreelta Lykov osti toiminnassa olleen leipomon, jonka toiminnot ajettiin alas heti kaupanteon jälkeen.

Turkulaispäättäjät mukana pankkiirin liiketoimissa

Turun kaupungin palkkalistoilla yli 30 vuotta idänsuhteita hoitanut Matti Romppanen työskenteli vuosia pankin omistajayhtiön H-Markkinointi Oy:n toimitusjohtajana ja hallituksen varsinaisena jäsenenä.

Hän kertoi 45 minuuttia –ohjelmalle, että toimitusjohtajuus oli nimellinen ja pankin omistajayhtiön taustalla vaikuttava liikemies Evgeny Lykov piti kaikki ohjat itsellään. Romppanen lähti yhtiöstä vuoden 2009 lopussa, koska ei enää onnistunut tavoittamaan Lykovia.

- En saanut enää tietoa mistään yhtiössä tapahtuvista asioista enkä yhtiön taloudellisesta tilanteesta. Ajattelin, että he tulevat toimeen ilman minuakin, kertoo Romppanen 45 minuuttia –ohjelmassa.

Turun kaupungilla idänsuhteiden erityisasiantuntijana työskentelevä Matti Romppanen vahvistaa, että Evgeny Lykov neuvotteli Bankirsky Domille kirjeenvaihtajasuhteen Nordean kanssa.

Pietarilaisen Evgeny Lykovin liiketoimissa vaikuttaa myös toinen turkulainen. Turun kaupungin entinen kaupunginjohtaja, nykyinen kaupunginhallituksen kokoomusjäsen Juhani Leppä on ollut käynnistelemässä blinibisnestä Best Likows International –nimisen yhtiön hallituksessa. Leipomoliiketoimintoihin keskittyvän Lievestuoreen Uunituote osakeyhtiön hallituksesta hän erosi viime vuoden lopussa.

Edustuston yllättävä muutto

Vain päivä ennen 45 minuuttia –ohjelman ulostuloa Evgeny Lykov ilmoittaa MTV:n toimittajalle, että Bankirsky Domin edustusto on juuri muuttanut Kotkan keskustassa sijaitsevasta tilitoimistosta kaupungin ulkopuolelle, metsäisellä tontilla sijaitsevaan teollisuushalliin.

Katso Tuula Malinin juttu:

Lue myös:

    Uusimmat