Venäläisellä formulakuskilla leikkasi kiinni rangaistuksen takia – vastustajan kisan jälkeen säikäyttänyt aggressiivinen käytös tuomariston tutkintaan

Venäläiskuski Nikita Mazepin ei hevillä sulattanut häneltä voiton vienyttä Belgian F2-kisan loppuhetkien rangaistusta. Tuomaristo aloitti tutkinnan nuorukaisen käytöksestä varikkoalueella.

Tuomaristo katsoi ensimmäisenä ruutulipulle ajaneen Mazepinin pakottaneen voittotaistelussa Carlin-tiimiä edustavan Red Bull -suojatti Yuki Tsunodan ulos radalta ja mätkäisi Hitech-kuskille viiden sekunnin aikarangaistuksen.

Tämä pudotti Mazepinin ykköspaikalta kisan kakkoseksi. Tsunodan tuuletellessa voittoaan varikkosuoralla Mazepin ajoi autonsa paikalle ja pukkasi toiseksi sijoittuneen kuskin paikkakyltin kolinalla kohti japanilaista. Tsunoda säikähti tilannetta, muttei aivan saanut osumaa kyltistä.

Tuomaristo ilmoitti pian ottaneensa aggressiivisen käytöksen tutkintaansa. Mazepin ei säästellyt sanoissaan tapahtuman kisan jälkeisessä haastattelussaan, mikä saattaa tuoda hänelle lisää vaikeuksia.

– Aina voisi sanoa, että noin siinä kävi, mutta aion olla rehellinen ja sanoa, että minua alkaa vähän ärsyttää se, että täällä näyttää olevan kaksi erillistä kisaa meneillään. Toinen on radalla ja toinen sen ulkopuolella, Mazepin vihjasi.

– Pysyin omalla ajolinjallani ja käytin tasan saman tilan radasta kuin jokaisella muullakin kierroksella. En nähnyt syytä poiketa siitä, koska olin edellä, ja minulla oli siihen oikeus.

Palkintojenjaossa Mazepin jätti Tsunodan ja kolmanneksi sijoittuneen Mick Schumacherin suihkuttamaan kuohuvaa avaamatta omaa pulloaan.

Lue myös:

    Uusimmat