Putin määräsi uusia koronarajoituksia kuolleiden määrän kasvaessa – presidentti yllättyi rokotteesta kieltäytyvien suuresta määrästä

1:54
Vladimir Putin kannusti jo kesäkuussa venäläisiä ottamaan rokotteen.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on määrännyt koronarajoituksia koronatautiin kuolleiden määrän kasvaessa. Uusiin toimiin kuuluu muun muassa maanlaajuinen viikon palkallinen loma. Tämä osuu yhteen koulujen lomien kanssa.

Putin hyväksyi hallituksen suunnitelman julistaa viikon koronaloma 30. lokakuuta alkaen.

Venäjän koronatilanteen vakavuus on presidentin mukaan yhteydessä maan rokotusasteeseen, jota hän kuvaa valitettavan alhaiseksi.

Hän kehottikin maanmiehiään osoittamaan vastuullisuutensa ja ottamaan rokotteen.

– Tärkein päämäärä on suojella ihmishenkiä ja kansalaistemme terveyttä, Putin sanoi televisioidussa tapaamisessa.

Putin sanoi olevansa yllättynyt, kuinka moni venäläinen kieltäytyy rokotteesta.

Koronatartuntojen määrä on noussut rajusti viime viikkoina. Keskiviikkona ilmoitettiin 34  000 uudesta tartunnasta. Koronaan liittyviä kuolemia on Venäjällä ollut tähän mennessä pandemian aikana yli 226  300.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja