Viikonloppuna kuhisee jälleen perhosia monen vauhtilaskijan vatsassa, sillä alppihiihdon maailmancup käynnistyy miesten vauhtilajien osalta Kanadan Lake Louisen rinteillä. Ennakkoasetelmat kauteen lähdettäessä ovat herkulliset, sillä suurella osalla joukkueista on erittäin onnistunut kesäharjoittelujakso takana menestyksellisine kaukoleireineen. Lumituntumaa on haettu hyvissä sääoloissa niin Uudesta-Seelannista kuin Chilestä, jonka alppihiihto on nosteessa maan saatua vuoden 2010 junioreiden MM-kisat järjestettäväkseen.
Lake Louise on maailmancupin klassikko, sillä Kanadan huikaisevissa maisemissa kilpailevat valkoisen sirkuksen miehet ja naiset. Miehet aloittavat laskemalla syöksyn ja supersuurpujottelun 25.-26. marraskuuta. Vauhtinaiset valtaavat rinteet heti joulukuun alussa miesten siirtyessä USA:n puolelle. Vaikka kisa on jo klassikko, ei rata ole cupin vaikeimpia, mutta silti haasteita täynnä.
Syöksycupin viime vuoden voittaja Michael Walchhofer puolustaa kristallipalloaan takuulla kaikkensa antaen, mutta helppoa se ei tule olemaan, sillä takana vaanii tasaisen kova joukko. Maanmies Fritz Strobl, Liechtensteinin Marco Büchel sekä kovaa kuntoa uhkuva Hermann Maier ovat sen luokan menijöitä, että kaiken pitää osua nappiin, mikäli haluaa seistä korkeimmalla korokkeella. Erityisesti Maierin kunto ja lisääntyvä itseluottamus kiinnostaa, sillä vahvan itävaltalaisen edesottamukset enteilevät sellaista rämäpäisyyttä, mikä oli hänen tavaramerkkinsä ennen rajua moottoripyöräonnettomuutta vuonna 2001.
Vauhtimiesten värikkäästä joukosta ovat jättäytyneet sivuun sekä syöksy- että supersuurpujottelucupissa kolmanneksi laskenut Daron Rahlves että Italian vauhtiveikko Kristian Ghedina, jota moni kilpakumppanikin jäi kaipaamaan henkeä nostatattavan luonteensa takia. Tilaus olisi siis uudelle nimelle ja on todennäköistä, että tyhjiö täyttyy enemmän tai vähemmän itävaltalaisella nimellä. Yli 300:lle vapaaehtoistyöntekijälle sekä varsinaiselle kisaorganisaatiolle soisi isäntämaan laskijan onnistuvan, sillä Kanadassa tehdään vahvasti töitä alppihiihdon eteen. Suotavaa olisi myös lajin kannalta, että sveitsiläiset palaisivat kärkikahinoihin.
Supersuurpujottelucupin voittaja Norjan Aksel Lund Svindal on ennakkotietojen mukaan hyvässä kunnossa ja valmiina taistoon. Bode Miller häipyi Leviltä kuin tuhka tuuleen ja tulee takuulla kamppailemaan voitosta, jos kykenee ehjään laskuun. Monen mielestä Miller on arvoitus, jota ei uskalla veikata, mutta kauden alku on ollut hänen vahvuutensa. Itävallan Hannes Reichelt on ehdottomasti musta hevonen, jonka kapasiteetti ei ole vielä päässyt oikeuksiinsa. Joko tällä kaudella valli murtuisi? Missä vaiheessa arvokisamitalirohmu ja Torinon syöksyn puolirampana nimiinsä vienyt Kjetil Andre Aamodt palaa tuloslistojen kärkeen? Selvänäkijän kristallipallossa luulisi ainakin Åren MM-kisojen olevan Aamodtin kalenterissa suurin kirjaimin.
Teksti: Jyrki Lehto 22.11.2006
(MTV3)