Vasemmiston pormestariehdokas tilasi alastonkuvia lapsista – koulunkäyntiavustajana ollut naisystävä kuvasi oppilaita suihkussa

Vasemmistoliiton Turun pormestariehdokkaana ollut Sasu Haapanen tuomittiin yli 2 vuoden vankeuteen lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus antoi tuomion asiassa tänään. Se katsoi vuonna 1982 syntyneen Sasu Juho Matias Haapasen syyllistyneen kuuteen törkeään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämiseen sekä kuuteen lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Lisäksi Haapasen syyksi luettiin sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito.

Käräjäoikeus määräsi Haapasen 2 vuoden ja 2 kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Haapasen ohella jutussa tuomittiin vuonna 1989 syntynyt Janna Pauliina Manninen. Hänen on aiemmin kerrottu olevan Haapasen naisystävä.

Nainen tuomittiin 2 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen kuudesta törkeästä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämisestä ja kuudesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Lisäksi kumpikin määrättiin maksamaan jutun kullekin asianomistajalle 2000 euron kärsimyskorvaus sekä osalle myös korvausta tilapäisestä haitasta.

Nainen teki rikokset koulunkäyntiavustajana

Käräjäoikeuden tämänpäiväinen tuomio on pitkälti salainen alaikäisten asianomistajien yksityisyyden suojelemiseksi, mutta käräjäoikeus on laatinut siitä julkisen selosteen.

Sen mukaan Manninen oli toimiessaan alakoulun koulunkäyntiavustajana kuvannut salaa lapsia koulun suihku- ja pukutiloissa. Oppilaat olivat tapahtumien aikaan 7–10-vuotiaita.

Rikokset tapahtuivat kuudella eri kerralla vuosina 2015–2016, ja kuvia oli tullut yhteensä 74.

Käräjäoikeuden mukaan nainen oli lähettänyt kuvat Haapaselle, jonka puhelimesta poliisi löysi ne viime vuonna.

Käräjäoikeuden mukaan oikeusjutussa saatiin selvitettyä, että lasten kuvaaminen oli tapahtunut molempien syytettyjen yhteisymmärryksessä ja sen ainoa motiivi oli tuottaa materiaalia Haapasen seksuaalisiin tarkoituksiin.

Käräjäoikeus katsoo, että molemmat ovat osallistuneet rikoksen tekemiseen – nainen kuvia ottamalla ja mies niitä aktiivisesti pyytämällä, vastaanottamalla ja tallentamalla.

Käräjäoikeus luonnehtii tekoja törkeiksi muun muassa siksi, että kohteiksi joutuneet lapset olivat erityisen nuoria ja teot tapahtuivat koulussa, jossa jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Oikeuden mukaan koulunkäyntiavustajana toiminut nainen käytti lasten luottamusta hyväkseen.

Rangaistusta määrättäessä kiinnitettiin huomiota muun muassa siihen, että tekijänä oli henkilö, jonka tehtävänä oli turvata lasten turvallinen kouluympäristö. Käräjäoikeus kuitenkin myös otti huomioon, ettei tekoihin liittynyt fyysistä koskettelua.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, eli siihen voi yrittää hakea muutosta hovioikeudesta.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja