Vasemmistoliitto valmis veronkorotuksiin, kokoomus palvelumaksunostoihin

Tikkurilan torilla on tungosta. Maalaismarkkinoilla kojut vetävät väkeä, puoluekojut vähemmän. Ehdokkaista ei ole pulaa - muikut vain tuntuvat tekevän syysauringossa paremmin kauppansa.

MTV3 Uutisten kuntavaalikone paljastaa, että vasemmistoliitto on hanakimmin korottamassa kunnallisveroa, kokoomus jähmeimmin. Taloudellisesta ilmapiiristä kertoo jotain se, että vaalikoneen tulosten mukaan kukaan ei vastusta veronkorotusta.

– Minun mielestäni kunnallisveron alentamisen lupaaminen olisi vastuutonta. Kokoomuksen tavoitteena on se, että kunnallisveroa ei jouduttaisi juurikaan korottamaankaan, vaikka siihen kohdistuukin korotuspaineita, tiivistää puolueensa kannan kansanedustaja Ben Zyskowicz.

Vasemmistoliiton kojulla myönnetään, että verot hirvittävät jo nyt.

– Vantaalla se [kunnallisveroprosentti] on huikean korkea. Vasemmistoliitolla on se tavoite, ettei Vantaa velkaantuisi enää lisää, sanoo Urho Peltonen, vantaalainen vasemmistoliiton aktiivi.

– Jos tämä velkatasapaino ja palvelut turvataan, niin ihmiset ovat tutkimustenkin mukaan valmiit maksamaan enemmän veroja. Ja siinä on koulut ja vanhustenhuollot, Peltonen sanoo.

Pikkukoulujen toivotaan säilyvän

Vaalikoneen vastauksista selviää myös se, että perussuomalaiset pitävät nykyistä verotasoa jo miltei kipurajana. Toista ääripäätä edustaa tässäkin vasemmistoliitto. Tikkurilassa mielipiteitä löytyy yhtä monta kuin lausujiakin.

– Voisivat vaikka nostaa, niin ei tarttis lomauttaa kunnan työntekijöitä, vinkkaa salolainen Anu Venho.

Riia Lehmussaari, myös Salosta, on huolestunut pikkukouluista.

– Itsekin olen kuntaliitospaikasta, joten olisihan se kiva, että siellä säilyisi kaikki pienemmätkin koulut ja terveyskeskukset ja muut. Se ei haittaisi, vaikka vähän verot nousisivat.

Krista Tuukkanen Hyvinkäältä ei pidä nykyistä "äyriä" kohtuuttomana:

– Ehkä se on parempi pitää samalla tasolla.

Hannu Lehtonen puolestaan näkee korotuksissa erikoisen kehityskulun.

– Tällä hetkellä tuntuu oikeasti siltä, että palvelujen taso laskee, vaikka äyrit pysyisivät samana tai nousisivat, järvenpääläinen tokaisee.

Nostetaanko palvelumaksuja vai korotetaanko veroa?

Keskimääräinen kuntien veroprosentti on tänä vuonna 19,25. Vaalikauden alussa vuonna 2008 oltiin 18,55 prosentissa.

Veroprosentin nousupaineita tuo muun muassa ikääntyminen. Veronkorotuksen sijaan kunnissa voidaan harkita palvelumaksujen korottamista. MTV3 Uutisten vaalikoneen mukaan kokoomus olisi varovaisen valmis nostamaan palvelumaksuja, kun taas vasemmistoliitto innostuu asiasta vähiten.

Palvelumaksujen nostaminen jakaa torikävijöiden mielipiteet.

– Ainakin se, mitä itse olen käyttänyt palveluita, niin niissä ei ole haukkumisen sijaa ollut, sanoo kajaanilainen Mikko Määttä.

Riikka Penttilä Tuusulasta sen sijaan olisi valmis korotuksiin.

– Jos ne [palvelumaksut] ovat ilmaiset tai hyvin pienet, niin ihmiset menevät vaan hakemaan myötätuntoo itsellensä.

– Eläkeläisenä en olisi kovin valmis nostamaan mitään, tiivistää vantaalainen Marjatta Koivu-Loman.

Haastateltavien kuntien veroprosentit vaihtelevat tällä hetkellä Tuusulan 18,25 prosentin ja Kajaanin kahdenkymmenen välillä. Uudet kuntapäättäjät valitaan 28.10.

Katso Joonas Lepistön juttu (Seitsemän uutiset 7.10.2012)

Lue myös:

    Uusimmat