Varis voitti takaa-ajon

Varis
VarisCopyright MTV Oy 2000
Julkaistu 27.01.2001 17:04

Kaisa Varis voitti hiihdon takaa-ajokilpailun Suomen mestaruuden lauantaina Lahdessa. Kilpailussa hiidettiin 5 kilometriä perinteisellä ja 5 kilometriä vapaalla tavalla.

SM-hopeaa otti Virpi Kuitunen 16,2 sekuntia Varista hitaampana. Kuitunen johti kilpailua ensimmäisen osan jälkeen 13,7 sekunnilla ennen Varista. Kolmas oli Milla Jauho 35,1 ja neljäs Kati Sundqvist 35,6 sekuntia voittajasta. Riikka Sirviö hiihti viidenneksi ja Annmari Viljanmaa kuudenneksi.

Kaisa Varis toipuu lupaavaa vauhtia joulukuisesta olkapääleikkauksestaan. Varis hiihti SM-kisojen takaa-ajossa erinomaisen vapaan osuuden ja ratkaisi sillä kauden kolmannen Suomen mestaruutensa. Hurjavauhtinen 5 kilometriä oli Variksen tämän vuoden paras hiihto, kun vertailukohtana olivat viikon takaiset SM-kultamatkat Kuopiosta.

Raskaalla reitillä viihtynyt Varis imaisi Virpi Kuitusen perinteisellä vitosella hankkiman 14 sekunnin etumatkan kiinni jo parin kilometrin taipaleen jälkeen ja pyrähti saman tien karkuun. Maalissa Variksen ja Kuitusen eroa oli 16,2 sekuntia. Variksen olkapääleikkauksesta tulee ensi tiistaina kuluneeksi seitsemän viikkoa. Heti leikkauksen jälkeen hän ilmoitti kilpailullisten tavoitteiden olevan tältä kaudelta ohi, mutta nopea toipuminen kirkasti mielen.

SM-kisojen jälkeen Varis uskalsi suunnata ajatukset samoilla laduilla hiihdettäviin MM-kisoihin, vaikkakin varovasti. -MM-kisoissa pitäisi hiihtää niin paljon kovempaa kuin tänään. Jäljellä on 18 päivää eikä se ole paljon, Varis laski.

Olkapää ei haittaa vapaalla hiihtotavalla
Ennen Italiassa sattunutta kohtalokasta kaatumistaan Varis eteni maailman valiovauhtia, sillä kauden ensimmäinen henkilökohtainen kilpailu toi kakkossijan ja toinen kisa ykköspaikan Norjassa. MM-kisoja ajatellen Varis on yhä toipilas, ja leikatun vasemman käden vajavainen voima näkyy etenkin tasatyöntöosuuksilla.

Jalkatyössä ei kuitenkaan ole mitään vikaa, sen Varis todisti lauantain hiihdoillaan. -Kaisa veti lopun jyrkän mäen tänään nopeammin kuin perjantain sprintissä, Variksen valmentaja Kari-Pekka Kyrö kommentoi.

Perinteisen osuuteen Varis pettyi, sillä Kuitunen yllätti ylivoimallaan. -Petyin siihen, että jaksoin, mutten kerinnyt. Perinteisessä pitäisi olla enemmän sähköä, Varis totesi. Luisteluosuus korvasi aamun harmistuksen, ja hiihto tuntui hyvältä. Varis oli Kuitusta verkkaisempi vain ensimmäisellä 200 metrillä, mutta määräsi jatkossa tahdin.

Varis viimeistelee MM-kunnon kotimaassa
Varis ei ole suuremmin pohtinut Lahden MM-kisojen ohjelmaansa, vaan päähuomio on ollut kuntoutumisessa. Tehtävää riittää myös kisojen aattoviikoiksi. -Onneksi enää ei ole vaaraa olkapään vaurioitumisesta harjoittelussa, kun leikkauksesta on kulunut jo yli kuusi viikkoa. Nyt pitää vain palauttaa voimaa yläkroppaan.

Varis valmistautuu kauden päätapahtumaan Lahden laduilla muun maajoukkueen mukana. Mika Myllylän esimerkki vuoristo-oloihin eristäytymisestä ei houkuta. -Kaiken voitavan voi tehdä kotimaassa ja teen sen mielelläni täällä kilpailupaikalla. Uskon enemmän fysiikkaan näissä karkeloissa, Varis totesi tarkoittaen, ettei kaipaa pois kotimaan MM-hälinän keskeltä.

Ennen MM-kisoja Varis mielii kuitenkin hetkeksi ulkomaille: Otepään maailmancupiin mittauttamaan tasonsa. -Olisi tärkeää saada jonkinlainen ennakkoaavistus muiden vauhdista, Varis sanoi helmikuun kymmenentenä Virossa käytävästä kisasta.

Varis hiihtää tuskin kaikkia MM-matkoja
Varis nosti MM-ohjelmasta esiin yhden mielimatkan: 30 kilometrin vapaan kilpailun, joka hiihdetään kisojen päätöspäivänä 25. helmikuuta. Sitä ennen MM-kalenterissa on neljä henkilökohtaista kilpailua ja viesti.

-Tuskin kukaan urakoi jokaista matkaa, Varis sanoi ja arveli itse laistavansa mieluiten perinteisen kympin. Sprinttikin on hänelle kaksijakoinen asia. Perjantaina 1,5 kilometrin pyrähdys oli pieni pettymys, mutta toisaalta Varis hiihti vuosi sitten Salpausselän kisoissa mainiosti kolmanneksi sprintissä.

(MTV3/STT)

Tuoreimmat aiheesta

Hiihtolajit