Valtteri Bottasta estelleelle rangaistus Australian F1-kisan jälkeen

Leclerciltä musertavaa ylivoimaa, Verstappenille katastrofi ja Bottas pisteille – Näin eteni Australian GP 7:31
Leclercin näytös, Red Bullin katastrofi – MTV Uutiset Live paketoi Australian GP:n tapahtumat

Usean kuljettajan menoa Australian F1-kisassa haitannut Lance Stroll on saanut rangaistuksen Valtteri Bottaksen ohitusyritysten peittämisestä.

Stroll jäi roikkumaan kisan lopussa seitsemännelle sijalle haettuaan heti kilpailun alun turva-autotilanteessa uudet renkaat. Lopussa Aston Martin -kuskin eväät alkoivat olla syödyt, mutta kanadalainen ei suostunut helpolla luovuttamaan paikkaansa. Tämän sai kokea muun muassa Valtteri Bottas, jota Stroll esteli aggressiivisesti.

Australian F1-kisan tuomaristo näki Strollin estelyliikkeet sääntöjen vastaisiksi. Kaksi kertaa Alfa Romeo -kuskin edessä ajolinjaansa vaihtanut kuski sai viiden sekunnin aikarangaistuksen ja yhden rangaistuspisteen. Bottas käsitti tuoreeltaan rangaistuksen liittyneen Strollin tekemään ohitukseen.

– Jossain vaiheessa koetin ohittaa, ja se peitteli aika rajusti suoralla. Sitten jossain vaiheessa se ohitti minut, eikä minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin poistua radalta. Ei se ohitus ihan sillä lailla pitäisi mennä. Vissiin sai rangaistuksen siitä, mutta muuten hyvää vääntöä monen kanssa, Bottas kommentoi Viaplaylle.

Strollilla on vuoden ajalta koossa nyt kahdeksan rangaistuspistettä. 12 pistettä yhden vuoden aikana johtavat yhden kilpailun ajokieltoon.

Bottas sijoittui kisassa lopulta kahdeksanneksi ja Stroll 12:nneksi. Kisan voitti Ferrarin Charles Leclerc.

Lue myös: