Valtio maksaa korvaukset rikoksista yhä useammin

Perheväkivaltaa

Rikosten uhrit hakevat tuomioistuinten määräämät rikosvahinkokorvaukset entistä useammin suoraan valtiolta, koska rikollisten ei edes oleteta maksavan niitä. Korvauksen saaminen tekijältä onkin epätodennäköistä varsinkin vakavissa rikoksissa.

Valtiokonttoriin tulevien hakemusten määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Viime vuonna hakemuksia tuli yli 5 500 ja korvauksia maksettiin reilut kahdeksan miljoonaa euroa.

Esimerkiksi vuonna 1999 hakemuksia tuli reilut 4 000, 1989 noin 2 500 ja 1979 vajaa 1 000. Hakemusten määrä on lisääntynyt sitä mukaa, kun tietoisuus mahdollisuudesta korvausten saamiseen on lisääntynyt.

Asianajaja Aarno Arvela kertoo, että korvausten periminen suoraan Valtiokonttorista on nykyisin lähes rutiininomaista. Useimmissa tapauksissa se on ainoa tapa nähdä rahoista edes osa.

- Mitä vakavampi teko on, sitä pienemmät mahdollisuudet on saada korvauksia tekijöiltä itseltään. Ei niitä käytännössä juuri koskaan saa, sanoo Arvela.

Rikosten tekijöiden mahdollisuudet korvausten maksamiseen vaihtelevat paljon rikostyypeittäin ja tekijöittäin. Esimerkiksi herjausjutuissa korvauksiin tuomitut mediat toki maksavat, mutta väkivaltarikollisilla on harvemmin rahaa siihen.

Valtiokonttorin maksamat rahat pyritään perimään takaisin rikosten tekijöiltä, mutta tulokset ovat olleet varsin heikkoja. Perintää hoitavasta Oikeusrekisterikeskuksesta kerrotaan, että perintään laitettiin viime vuonna marraskuun loppuun mennessä reilut 13 miljoonaa euroa. Takaisin saatiin noin 1,3 miljoonaa euroa eli kymmenen prosenttia rahoista.

Korvaukset vaihtelevat tuomioistuimittain

Tuomioistuin voi määrätä rikollisen maksamaan korvauksia uhrille tai tämän läheisille aineellisista vahingoista ja kustannuksista, mutta myös ns. kärsimyskorvauksia henkisestä tai ruumiillisesta kärsimyksestä. Valtiokonttorilla suurin erä, noin kolmasosa kaikista maksetuista rahoista, menee kivun ja säryn korvaamiseen.

Valtiokonttorin korvaukset herättävät usein närkästystä, sillä konttori ei läheskään aina maksa koko tuomioistuimen määräämää summaa. Lakimies Heikki Mölsä perustelee käytäntöä muun muassa sillä, että tuomioistuinten linjat korvausten määräämisessä vaihtelevat kovasti jopa saman tuomioistuimen sisällä. Valtiokonttorissa korvaukset yritetään mitoittaa niin, että ne olisivat koko maassa tasapuolisia.

Mölsän mukaan suhteettoman suuret korvaussummat voivat olla seurausta esimerkiksi siitä, että korvausvelvollinen on tuomioistuimessa passiivinen eikä viitsi kiistää asianomistajien korvausvaatimuksia.

Syytetty voi olettaa, että halukkuus vahingon korvaamiseen saattaa pienentää varsinaista rangaistusta. Jos syytetyllä ei ole rahaa korvauksiin tai haluakaan maksaa niitä, ei suuriksi paisuvista korvauksista ole hänelle haittaakaan.

Ongelmallista on se, että tällainen pelaaminen voi hyvinkin onnistua. Tuomioistuimet ottavat toisinaan huomioon rikoksesta aiheutuneiden seurauksien kokonaismäärän, jolloin korvausten määrä voi alentaa varsinaista rangaistusta.

Suuri korvaus, pieni rangaistus?

Rikosoikeuden professorin Terttu Utriaisen mukaan rangaistuksen ja vahingonkorvauksen kokonaispotin saisi ottaa huomioon vain tuottamuksellisissa rikoksissa. Tällainen rikos voi olla esimerkiksi suuriin vahinkoihin johtanut veturinkuljettajan virhe.

Viime aikoina kokonaispotilla on Utriaisen mukaan pelattu kuitenkin myös tahallisissa rikoksissa. Esimerkiksi Itä-Suomen hovioikeuden raiskaustuomiossa korvausten suuri määrä mainittiin rangaistusta alentavana seikkana.

Utriainen muistuttaa eurooppalaisen systeemin perustuvan siihen, että rangaistus määrätään rikoksesta ja vahingonkorvaus on korvausta vahingosta. Erilaista käytäntöä on noudatettu esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa suuria korvauksia käytetään yleisesti rangaistuksena.

(MTV3-STT)