Valokuvissa suuria hintaeroja

Valokuvien teettämisen hintaerot ovat suuria. MTV3:n selvityksen mukaan pelkästään Tampereella Kinokuvapakettien hinta saattaa paikasta riippuen maksaa jopa puolet enemmän. Suurin hintaero on digikuvissa.

Valokuvissa hinta muodostuu suurelta osin kehityksen nopeudesta. Jos asiakas tunnin sijasta malttaa odottaa kuviaan kaksi - kolme päivää, hinta halpenee liikkeestä riippuen useilla euroilla.

Tunnissa valmistuvien kinokuvien hinnat vaihtelevat kymmenestä viiteentoista euroon. Kallein kinokuvapaketti maksaa vertailun mukaan lähes tuplasti enemmän kuin halvin.

Halvat hinnat perustuvat pitkälti volyymiin, - Kuvien halpa hinta perustuu kyllä siihen, että asiakaskuntaa on niin paljon, että rullia tulee kiitettävästi kehitykseen ja se takaa sitten että hinnat on edullisia, kertoo tamperelaisen Foto Hertellin toimitusjohtaja Ilari Hertell.

Digikuvissa suurimmat hintaerot

Suurin hintaero on digikuvissa. Halvimmillaan digikameralla otetun kuvan saa valokuvaksi 25 sentillä, kallein liike veloittaa kuvasta 60 senttiä.

Osa kuvakauppiaista on sitä mieltä, että digikuvien hinta on poljettu Suomessa jo liian alas. - Nyt ollaan toiminnan kannattavuuden rajoilla jos digikuvan hinta on 30 senttiä tai jopa alle. Silloin ollaan siinä rajoilla, että onko toiminta enää kannattavaa, kattaako se ne kustannukset, mitä digikuvan valmistamisesta syntyy, kertoo suomen fotokauppiaiden yhdistyksen varapuheenjohtaja Hannu Ikonen.

Valokuvausliikkeet suosittelevat digikuvien teettämistä valokuviksi. Mustesuihkukirjoittimella tulostettu digikuva on heikkolaatuisempi ja maksaa suhteessa enemmän. Valokuvalle luvataan elinikää parhaimmillaan 200 vuotta, kun tulostetulle paperikuvalle muutamia kymmeniä vuosia.

Suurin osa kuvista otetaan kesällä, 60 prosenttia vuoden kuvista kuvataan touko-elokuun aikana.

Valokuvien hinnat Tampereella 17.7.03:

Liike kino 24 APS 25 digi 24 Foto Hertell 7.99 10.88 6 Anttila 8.75 12.15 6 Kallioniemi 9.95 11.60 7.95 Foto-Helenius 12 12 7.95 Zoomi 13.30 13.30 9.60 Koskikuva 12.50 14.90 12 Foto Strömmer 15 16 14.4

(MTV3)


(Kymmenen uutiset 18.07.2003)

Lue myös:

    Uusimmat