Saksa 2005. Ohjaus: Hermine Huntgeburth. Käsikirjoitus: Johannes W. Betz Corinne Hofmannin elämäkertaromaanista. Tuotanto: Günter Rohrbach. Kuvaus: Martin Langer. Leikkaus: Eva Schnare. Musiikki: Niki Reiser. Pääosissa: Nina Hoss, Jacky Ido, Katja Flint, Nino Prester, Janek Rieke. Kesto: 130 min.
Sveitsiläinen Corinne Hofmann muutti koko elämänsä hetken mielijohteesta. Ollessaan poikaystävänsä kanssa lomalla Keniassa hänen huomionsa kiinnittyi perinteiseen heimoasuun pukeutuneeseen masai-soturiin. Myöhemmin hän pääsi vaihtamaan pari sanaa komean miehen ja tämän toverin kanssa. Lyhyt kohtaaminen riitti Hofmannille, joka hylkäsi samantien seuralaisensa. Kotiinpaluu vaihtui hypyksi tuntemattomaan.
Hermine Huntgeburth on sovittanut Hofmannin uskomattoman elämäkertaromaanin elokuvaksi. Lopputulos on vakuuttava. Ohjaaja on yhdessä käsikirjoittaja Johannes W. Betzin kanssa onnistunut tavoittamaan tarinan ytimen: kertomuksen eurooppalaisesta naisesta, joka ei tunnu ymmärtävän oikein itsekään, miksi seurata ventovierasta miestä savimajaan.
Saksalainen Nina Hoss esittää elokuvassa Carolaksi nimettyä sveitsitärtä, joka saa tuta länsimaisen ja afrikkalaisen kulttuurin erot kouriintuntuvasti. Hoss on roolissaan erinomainen; hänen Carolansa on poikkeuksellisen sitkeyden ja tahdonvoiman eteenpäin ajama selviytyjä. Kypsä ja lämmin nainen, jonka kuka tahansa kelpuuttaisi robinson-tiimiinsä.
Valkoinen masai katsoo afrikkalaista elämänmenoa Carolan näkökulmasta, minkä myötä hänen osuutensa kulttuurisiin konflikteihin näyttäytyy turhankin viattomana. Vaikka elokuvaa voi myös kritisoida naisen perspektiivissä pidättäytymisestä, ei Valkoisen masain kohdalla olisi voitu valita toisin. Kysymys on juuri Carolan naiivistakin pyrkimyksestä löytää itselleen luonteva paikka syvästi miehisestä kulttuurista, jonka hierarkiassa nainen tulee vasta kolmantena miehen ja vuohen jälkeen.
Jacky Ido esittää Lemaliania, Carolan soturisulhasta, joka ei puhu eikä pussaa. Samburu-miehet eivät nimittäin usko suutelemiseen ennen eikä jälkeen, kuten parin ensimmäinen seksikontakti osoittaa. Kokemus on Carolalle ilmeinen järkytys, minkä ansiosta hänen ratkaisuaan on entistä vaikeampi ymmärtää. Lemalian on kaunis mies, mutta onko söpösti hymyilevällä soturilla ylipäätään mitään tarjottavaa naiselleen? Käsikirjoitus ei ainakaan anna Idolle sen enempää substanssia.
Elokuvan alussa Carolan dumpattu poikaystävä (Janek Rieke) epäilee tämän haluavan mustalta mieheltä vain seksiä. Sama vaikutelma välittyy aluksi myös katsomoon, vaikka epäsuhtaisen pariskunnan vuorovaikutus jatkossa syveneekin. Valkoisen naisen ja mustan miehen avioliittoon ja yhteiseen vanhemmuuteen johtavan suhteen kantava voima on juuri intohimo. Hetkellisesti se onnistuu rikkomaan kulttuurisen asemasodan rajat ja luomaan illuusion jostain kestävämmästä, mutta vain hetkellisesti.
Valkoinen masai jakautuu kahteen eri osaan. Ensimmäinen reilu tunti ihmetellään Carolan valintaa ja tutustutaan samburujen elämään alkeellisessa Barsaloin kylässä. Ihastumisen ja rakastumisen huuma kohoaa korkealle, minkä myötä alkaa jo aavistella mitä seuraavaksi tuleman pitää. Viimeiset 60 minuuttia katsellaan kolikon kääntöpuolta. Elämänmenon ankaruus, paikallisten vallankäyttäjien oman edun tavoittelu ja länsimaisen ajatusmaailman vastaiset traditiot kasaavat synkkiä pilviä sveitsiläisnaisen perheonnen taivaalle.
Huntgeburthin elokuva ei ole mikään Kenian matkailumainos, vaikkei se kohdettaan mustamaalaakaan. Valkoinen masai on kiinnostava, huolella toteutettu ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen tositarina, jollaisia tulee harvoin vastaan.
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: FS Film