Tämän vuoden EM- ja olympiakisat väliin jättänyt perhosuimari Tero Välimaa kertoo Ilta-Sanomissa päätökseensä vaikuttaneen henkilökohtaisten syiden ohella myös uintimaajoukkuetta riepovat erimielisyydet.
- En halunnut lähteä EM-kisoihin, koska uintimaajoukkueessa ollaan täysin hiekkalaatikkotasolla. Maajoukkue on täysin jakautunut eri klikkeihin. Epäilen tämän kohun syntyneen juuri klikkien välisestä kaksintaistelusta, Välimaa sanoi.
Uintimaajoukkueen arvellaan jakautuneen kahteen blokkiin. Toisella puolella ovat Esa ja Jani Sievinen sekä Esan valmentama Manu Mäntymäki; toisella taas valmennuspäällikkö Petteri Laine, maajoukkuevalmentaja Marko Malvela ja valmentaja Mika Kekäläinen. Kolmikko ei nauti Välimaan luottamusta.
- Minulla ei ole mitään yhteydenpitoa tai yhteistyötä maajoukkuevalmentajien kanssa. En panisi pahakseni, jos johdon puolella tulisi henkilövaihdoksia, Välimaa totesi.
Ruotsissa lähes koko ikänsä asunut Välimaa on ollut mukana uintimaajoukkueessa jo vuodesta 1997.
(MTV3)