Yli kuukauden terveenä ollut laulaja-säveltäjä on miettinyt elämää eri näkökulmasta aivopuutiaiskuumeen jälkeen.
Toukokuun lopussa vakavaan aivokuumeeseen sairastunut 48-vuotias Petri Laaksonen kävi kuoleman porteilla sairautensa vuoksi. Rajusti edennyt kuume vei mieheltä tunnon jaloista ja käsistä ja lopulta kasvojen vasen puoli halvaantui. Sairaalahoitoon kiidätetty Laaksonen sai ajoissa hoitoa sairauteensa, sillä kyseinen aivokuume voi johtaa kuolemaan hoitamattomana.
– Nyt olen ihan voimissani, sain terveen paperit jo yli kuukausi sitten. Kyllähän se vakava juttu oli ja sen on ymmärtänyt vasta näin jälkikäteen kuinka vakava, mies kertoo kuulumisiaan MTV3.fin Viihdeuutisille.
Vakava sairaus ei jättänyt laulajalle pysyviä vaurioita, mutta toi mukanaan uudenlaisen herkkyyden.
– Olen huomannut, että taudin vaikutuksena olen paljon herkempi elämälle kuin aiemmin. Olen muutaman kerran tipahdellut, kun olen kokenut kauniita asioita.
Elämän rajallisuuden kohtaaminen on saanut Laaksosen ymmärtämään elämässä oikeasti tärkeiden asioiden merkityksen.
– Olen miettinyt aikaa ja ajankulua ja sitä, mihin sen käyttää. Nyt kun olen saanut ns. jatkoaikaa, haluan käyttää aikani tärkeisiin asioihin. Nämä asiat ovat läheiset ja rakkaus.
Aiemmin Laaksosen elämässä työ oli keskeisessä roolissa ja vei leijonanosan ajasta. Nyt aikaa on jopa pitkälle lomalle, joka alkaa elokuun lopussa.
– Olen joutunut opettelemaan pois siitä, että työ vie niin paljon aikaa elämässä. Olen kuunnellut kesän aikaan paljon sellaista musiikkia, joka on koskettanut minua. Jos ja kun haluan alkaa tekemään uutta musiikkia, toivon että sillä on jotain merkitystä, Laaksonen tunnustaa.
Rankka ajanjakso on muuttanut miestä lopullisesti. Entiset, pinnalliset arvot ovat muuttuneet syvällisemmiksi ja elämänarvot ovat kohentuneet.
– Olen ymmärtänyt, että elämällä on myös päätepiste ja pyrin elämään loppuelämäni viisaasti. Elämäntaitoa on tullut mietittyä. Tärkeintä on, että itsellään ja läheisillä on hyvä olla. Olen oppinut myös tiettyä armahtavuutta itseäni ja muita kohtaan, laulaja tunnustaa.
Viime ajat Täällä Pohjantähden alla -kappaleen esittäjä onkin nauttinut elämästä täysin rinnoin. Rankan urheilusuorituksen jälkeen on mukava pulahtaa mökin laiturinnokalta meriveteen uimaan, saunoa ja nauttia kylmä valkoviinilasillinen hyvässä seurassa.
– Koen kiitollisuutta siitä, että voin pelata ja rääkätä itseäni. Terveyden merkityksen helposti unohtaa, kun elämässä ei ole vastoinkäymisiä. Mutta kun se menee, ajattelee ja näkee asiat aivan eri tavalla, Laaksonen muistuttaa.
(MTV3)