Suomen mäkihypyn päävalmentaja Janne Väätäinen ei usko Hiihtoliiton perjantaina julkistamien saneeraustoimien vaikuttavan mäkimaajoukkueen valmennukseen.
Hiihtoliiton johtokunta päätti lakkauttaa mäkihypyn ja yhdistetyn lajijohtajan toimen sekä vähentää mäkihypystä ja yhdistetystä resursseja yhden valmentajan vuotuisen työpanoksen verran. Kaikkiaan liitto lakkautti ja vähensi yhdeksän työtehtävää.
- Siitä lähdetään, että A-maajoukkue toimii kuten tähänkin asti. Sinne muutokset eivät saa näkyä, enkä usko että näkyvätkään, Väätäinen kertoi.
Väätäisen mukaan nykyisen valmennusjohdon, eli hänen ja Pentti Kokkosen sopimukset ovat voimassa Vancouverin olympialaisiin 2010, mitä ennen ei toimintaan ole luvassa suuria muutoksia.
- Ei Pentti Kokkonen lähde minnekään ennen kuin sopimus on loppunut. Kun puhutaan määräaikaisista sopimuksista, niin Pentti jatkaa nähdäkseni sopimuksen loppuun eli Vancouveriin 2010, Silloin kaikki sopimukset menevät muutenkin uusiksi, Väätäinen alleviivaa.
Mäkihypyn ja yhdistetyn lajijohtaja Janne Marvaila sen sijaan lopetti urakkansa liitossa maanantaina. Toistaiseksi on epäselvää, miten lajijohtajalta jäävät tehtävät jaetaan mäkihypyn organisaatiossa.
- Jannen jättämä aukko työllistää tietenkin lisää meitä, jotka taloon jäävät. Näistä asioista on tarkoitus keskustella tämän viikon aikana Pohjois-Suomessa. Ei missään nimessä helppo rasti, mutta ruikuttaminen ei auta yhtään, Väätäinen totesi.
Teksti: Mika Huopainen
(MTV3)