Suomi 2009. Ohjaus: Saara Saarela. Käsikirjoitus: Selja Ahava ja Saara Saarela. Tuotanto: Liisa Penttilä. Kuvaus: Rauno Ronkainen. Leikkaus: Harri Ylönen. Pääosissa: Pertti Sveholm, Niko Saarela, Milka Ahlroth, Antti Litja, Emma Louhivuori, Johannes Holopainen, Silva Robbins, Meri Nenonen. Kesto: 88 min.
Kotimaisille naisohjaajille poikkeuksellisen rikasta syksyä jatkaa nyt Saara Saarela (s. 1971), joka lukuisien tv-töiden ohessa tunnetaan lähinnä draamakomediasta Hengittämättä ja nauramatta (2002). Uutuudessaan Saarela liikkuu vakavammilla vesillä. Väärät juuret on ihmissuhdedraama ”perinteiden ja perintöjen hyväksymisen vaikeudesta”, kuten mainosteksti sanoo, mutta myös läheisyyden- ja kuolemanpelosta.
Mitä meistä jää jäljelle? Kauanko se kestää? Kysyy kertojaääni elokuvan alussa. Antiikkihuonekalujen kauppias Mikko Kuura (Pertti Sveholm) ei voi sietää ”kertakäyttöelämää”. Metsällä viihtyvä perheenisä haluaisi jättää itsestään jotakin konkreettista ja pysyvää – mutta vanhanaikainen kauppa on menossa vasaran alle ja oma poika (Niko Saarela) etääntynyt vieraaksi.
Ajankohtaisin huolenaihe on kuitenkin Mikolla diagnosoitu perinnöllinen sairaus. Hän ei ole kyennyt käsittelemään asiaa eikä keskustelemaan siitä. Mikon kunnon heikettyä rakastava vaimo Mirjami (Milka Ahlroth) päättää, että on aika kertoa lapsille.
Rauhanturvaajana maailmalla seikkaillut aikuinen poika Sakari on vuosia paennut isäänsä ja tämän vaatimuksia jatkaa perheyritystä, ja palaa nyt keskelle kehkeytyvää katastrofia. Isä toikkaroi muistikatkosten ja vapinan vallassa, 15-vuotias tytär Pihla (Emma Louhivuori) rimpuilee itsenäisen elämänsä puolesta sekoilemalla ja Kiinasta adoptoitu 8-vuotias Lumi (Silva Robbins) tahtoo löytää omat juurensa vaikka seinät rikkomalla. Isän sairaus ajaa Kuuran perheen jäsenet ensimmäistä kertaa saman katon alle, avaamaan pitkään vaiettuja asioita.
Saarelan yhdessä Selja Ahavan kanssa kirjoittama elokuva käsittelee tärkeitä aiheitaan pienesti ja tunnistettavasti. Elokuvassa on mukavaa hötkyilemättömyyttä. Mutta myös jotakin liiankin harmaa-arkista, paikoin suorastaan puuduttavaa. Etenkin dialogi hämmentää jähmeydellään. Näyttelijät tekevät kyllä parhaansa kökköjen replojensa kanssa, mutta se on vaikeaa. Rautalankaisuus uhkaa.
Suomalaista talviharmautta rikkovat vilkkaalla mielikuvituksella varustetun Lumin fantasiat valokuvassa eloon heräävästä ystävästä ja lentämisestä arjenpakona, mutta näitä katkoja on turhan vähän.
Pertti Sveholmin suoritus on jylhä. Hän tekee omaa heikkouttaan kammoavasta, tilintekoa tekevästä suomalaisesta miehestä yhtaikaa herkän ja karhean muotokuvan, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.
Katso elokuvan traileri .
Teksti: Tuuve Aro