Alkuperäinen nimi: Pink Panther 2. USA 2009. Ohjaus: Harald Zwart. Käsikirjoitus: Scott Neustadter, Michael H. Weber, Steve Martin. Kuvaus: Denis Crossan. Leikkaus: Julia Wong. Musiikki: Christophe Beck. Tuotanto: Robert Simonds. Pääosissa: Steve Martin, Jean Reno, Emily Mortimer, Andy Garcia, Aishwarya Rai Bachhan, John Cleese. Kesto: 93 min.
Mainioita komediarooleja tehnyt Steve Martin on jo parin vuosikymmenen ajan ollut lähinnä keskinkertainen naurattaja keskinkertaisissa elokuvissa. Vaaleanpunaisen pantterin jatko-osassa Martinin näyttelemä tarkastaja Jacques Clouseau on siirretty Pariisin pysäköinninvalvojaksi, harmittomammalle maaperälle.
Kun mestarivaras Tornado anastaa maailman arvokkaimpia esineitä, mm. korvaamattoman Vaaleanpunainen pantteri -timantin, Clouseau kutsutaan takaisin rikoskentälle. Huipputiimissä työskentelevät myös lipevä italialainen Vicenzo (Andy Garcia), jäyhä englantilainen Pepperidge (Alfred Molina), nörtti japanilainen Kenji (Yuki Matsuzaki) ja intialainen kaunotar Sonia (Aishwarya Rai Bachhan). Stereotypioita kaikki.
Martinin Clouseau on jatkuvasti kuutamolla tapahtumista, kuten juoneen tietysti kuuluukin. Hän kiikkuu verhoissa ja kattolampuissa, polttaa hienostoravintolan poroksi pariin otteeseen, roikkuu paaviksi pukeutuneena Vatikaanin parvekkeelta ja rikkoo kaiken eteensä osuvan. Elokuva on tauotonta temppuilua. Fyysisiin vitseihin ei aina ehdi reagoida, kun uutta pukkaa jo päälle. Jotkut vitsit taas kuivahtavat kestäessään liian pitkään. Ajoitukset ovat pielessä. Riehumisen ohella Clouseau ehtii tehdä joukon järjettömiä johtopäätöksiä ennen suurta oivallustaan.
Henry Mancinin tunnusmelodia muistuttaa Blake Edwardsin hurmaavista komedioista, joissa seikkaili Peter Sellersin tulkitsema vastustamaton Clouseau. Magia ja nostalgia päättyvät kuitenkin heti elokuvan alkaessa. Martinin kehonkieli on parhaimmillaan tarkkaa ja osuvaa, mutta tässä elokuvassa jatkuva naaman vääntely ja akrobatianumerot eivät toimi. Martinista ei ole Sellersin haastajaksi. Näemme sarjan sketsejä, joista jotkut hymyilyttävät mutta useimmat vaivaannuttavat. Hyökkäävästä yrityksestä olla koko ajan hauska ei synny hauskaa elokuvaa.
Martinin verbaalinen huumori on aavistuksen verran fyysistä huumoria onnistuneempaa. Koska Clouseaun on vaikea päästää suustaan ainoatakaan poliittisesti korrektia lausetta, saamme tuhdin annoksen seksuaalisesti ja poliittisesti epäkorrekteja huomioita. Ykkösosan tavoin nauruja kalastellaan myös Clouseaun täysin överiksi vedetystä ranskan aksentista, mikä on hauskaa korkeintaan kerran.
Sivujuonena kuljetellaan Clouseaun ja hänen assistenttinsa Nicolen (Emily Mortimer) lempeä, joka ei kehity parin sosiaalisen kömpelyyden vuoksi. Elokuvassa ovat myös Jeremy Irons, Lily Tomlin, John Cleese ja ykkösosasta tuttu Jean Reno. Muiden henkilöiden tehtävänä on pääasiassa todistaa hämmentyneinä Clouseaun kylvämää tuhoa.
Teksti: Minna Karila