Uusi pakokaasumittaus sekoittaa katsastusta

Henkilöautojen katsastuksessa on nyt vuoden alkupäivinä tullut yllättävän paljon hylkäämisiä pakokaasupäästöjen takia. Mittaustapa uudistui vuodenvaihteessa ja kukaan ei oikein tunnu tietävän, onko kyseessä vika mittalaitteissa, vai itse autoissa.

Pakokaasuongelma koskee osaa vuonna 2001 käyttöön otettuja autoja. Ne tulevat nyt ensikatsastukseen. Sekavan tilanteen selvittelyn ajaksi viranomainen antaa uudet ohjeet hylkäysperusteista mahdollisesti jo tällä viikolla.

Vuonna 2001 ja sen jälkeen käyttöön otetuissa autoissa on sisäinen tietokone. Ajon aikana se mittaa muun muassa pakokaasupäästöjä.

Auton tietokoneen itse tekemien testien tulokset luetaan katsastajan mittareilla. Hämmentävän usein lukemat ovat näyttäneet ikään kuin ensikatsastusautojen päästöissä olisi vikaa. Seurauksena hylkäys ja korjaamoreissu.

Viranomainen selvittää nyt, mistä hylkäämisissä oikein on kysymys. Selvittelyn ajaksi katsastajille annetaan poikkeusohjeet.

- Jotain suunnitelmia meillä on, että voisimme jotain siirtymäkautta antaa siinä mielessä, että näistä tietyistä asioista ei niin tarkkaan kontrolloitaisi siinä katsastuksessa, vaan tavallaan kerättäisiin sitä tietoa, yksikönpäällikkö Keijo Kuikka ajoneuvohallintokeskuksesta kertoo.

Pakokaasukysymyksesä hämmentää se, että merkkiliikkeessä lukemat näyttävät, että auto on kunnossa. Katsastuksen laitteilla sama mittaus voi kuitenkin johtaa hylkäystuomioon. Liekö itse autoissa jotakin vikaa?

- Sitähän me emme tiedä. Ei meillä ole siitä mitään käsitystä. Meillä on olemassa testilaitteet, joilla me testaamme ja siten lainsäädäntö on oma asiansa ja sitten autot on oma asiansa. Me tutkimme vain, mitä sieltä tulee ulos, autokatsastusesimies Heikki Haapakallio A-katsastus Oy:stä kertoo.

- Me olemme lähdetty siitä, että se olisi asiakkaan tehtävä huolehtia siitä, että katsastusmittaus voitaisiin luotettavasti tehdä.

Yksi kikka joillakin merkeillä on se, että auto pidetään tyhjäkäynnillä koko sen ajan, kun jonotetaan katsastukseen. Se ei kuitenkaan ole kestävä keino saada oikeat lukemat pakokaasupäästöistä.

(MTV3)

(Yhdeksän uutiset 12.01.2004.).

Lue myös:

    Uusimmat