Yleisin syy passiiviseen tiliin on inhimillinen unohdus.
Pankeissa makaa miljoonien eurojen edestä asiakkaiden unohtamia talletuksia. Käyttämättömille tileille on kertynyt vuosien varrella yli 10 miljoonan euron potti. Pankit takaavat tilinsä unohtaneiden saavan rahansa takaisin, tilin iästä huolimatta. Passiivinen tili syntyy usein inhimillisen unohduksen myötä.
- Yksi tapa voi olla sellainen, että tililtä on esimerkiksi nostettu kaikki pääoma pois, mutta tiliä ei varsinaisesti ole lopetettu. Sitten sinne mahdollisesti on maksettu kertyneitä korkoja vuoden lopussa, ja näitä on jäänyt sinne unohdetulle tilille, kertoo Pauliina Liski Osuuspankkikeskuksesta.
Lopettamattomalle tilille kertyy korkoa kymmenen vuoden ajan.
Vaikka keskimääräinen talletus nukkuvilla tileillä on muutaman euron luokkaa, seisoo pelkästään suurempien pankkien koontitileillä lähes kymmenen miljoonan euron edestä konttoreihin unohdettua rahaa.
Pankki ei rahoja kuitenkaan omi. Asiakas saa rahansa tililtä kymmenienkin vuosien jälkeen, kunhan paperit ovat kunnossa.
- Jos on kyse omasta tilistä, niin henkilöllisyystodistus ja jos mahdollista niin joku todistus siitä, että tällainen tili on ollut olemassa. Jos on kyse sitten jonkun muun tilistä, niin sitten todistus siitä, että on tämän kyseisen tilin haltija esimerkiksi perinnön tai muun jälkeen, Liski kertoo.
Laki määrää pankit maksamaan talletetun pääoman aina asiakkaalle. Vaikka vanhalle tilille olisi muutamia mummonmarkkoja unohtunutkin, niin suuria korkopotteja ei kannata odotella. Suurempia summia passivoitaessa pankit ovat aina yhteydessä rahansa unohtaneisiin asiakkaisiin.
(MTV3)