Ufo-taloon pääsee huomisesta alkaen - tutustu etukäteen täällä

Näyttelykeskus WeeGee Espoossa on hankkinut ensimmäisen sarjavalmisteisen Futuro-talon, joka oli kesästä 1968 syksyyn 2011 asti näyttelijä Matti Kuuslan omistuksessa. Hirvensalmelta Etelä-Savosta tuotu Futuro on nyt konservoitu huolellisesti ja yleisö pääsee tutustumaan siihen huomisesta lähtien.

Futuro herätti runsaasti huomiota Suomessa ja ulkomailla, mutta se oli massamarkkinoille liian erikoinen ja kallis. Vuoden 1973 öljykriisi kolminkertaisti muovin hinnan ja hautasi toiveet Futuron maailmanvalloituksesta.

"Lentävään lautaseen" pääsee tutustumaan vain kesäkausina. Talosta tulee museoesine, joten sitä ei voida jättää WeeGeen pihalle talveksi.

Futuro-taloja on nyt eri puolilla maailmaa noin 45 kappaletta. Näistä ainoastaan kaksi on julkisissa kokoelmissa: Futuron prototyyppi (nro 000) Rotterdamissa Boijmans Van Beuningen -museossa ja nyt Futuro nro 001 siis Espoossa Näyttelykeskus WeeGeessä.

Vaikka Futuro ehti välillä jo vaipua unohduksiin, se on saanut 1990-luvulta lähtien uuden elämän, sekä 1960-luvun henkeä ilmentävänä avaruusajan ikonina, että kansainvälisessä kuvataidekentässä esiteltynä taideobjektina.

Futuro on arkkitehti Matti Suurosen suunnittelema ellipsin muotoinen muovitalo, jossa kiteytyvät 1960-luvun lopun arkkitehtuurin ja designin kokeelliset muodot, uudet materiaalit ja optimistiset ideat.

Suuronen suunnitteli vaikeakulkuiseen maastoon sopivan Futuron alkujaan hiihtomajaksi, joka olisi helposti pystytettävä ja nopeasti lämmitettävä.

Näyttelyn yhteyteen on suunniteltu monipuolinen oheisohjelma,johon pääset tutustumaan tästä.

Katso tänään juttu Futurosta Kymmenen uutisista.

Lue myös:

    Uusimmat