Robert Helenius ottelee tänään nyrkkeilyn raskaansarjan ottelussa Michael Sprottia vastaan.
Ennakkosuosikki Helenius on noussut tietoisuuteen nukuttamalla vastustajiaan ennen täyttä aikaa, 18 ammattilaisvoitosta 11 on tullut tyrmäyksellä. MTV3 MAXin nyrkkeilyasiantuntija Risto Meronen muistuttaa, että tyrmäämään ei kannata lähteä hätiköidysti.
– Mitä tiukemmalle Sprott pystyy laittamaan, sitä huonompi se on Heleniuksen kannalta. Tuloksen kannalta tyrmäys olisi parempi, mutta se ei saa olla tavoite, jos on, se menee väkisin yrittämiseksi, Meronen sanoo.
– Viisas nyrkkeilijä lähtee nyrkkeilemään kaikki erät täyteen. Jos ottelu loppuu aiemmin, niin sitten se loppuu, mutta jos sitä yrittää, niin ottelut tahtovat puuroutua.
Helenius on viimeksi tyrmännyt vastustajansa elokuussa 2011, kun hän voitti valkovenäläisen Sjarhei Ljahovitshin. Heleniuksen kova isku mursi Ljahovitshin nenän jo toisessa erässä ja ottelu päättyi yhdeksännessä erässä. Tuon ottelun jälkeen Helenius on otellut kaksi pistevoittoa.
38-vuotias Sprott on 13 senttiä lyhyempi kuin Helenius. Eilisessä punnituksessa Helenius oli brittiä 1,7 kiloa kevyempi. Mikäli Helenius pitää ammattilaissaldonsa puhtaan voitokkaana, hän pitää paikkansa WBO-liiton maailmanmestarin Vladimir Klitshkon ykköshaastajana.
Helenius kohtaa Sprottin tänään Suomen aikaa kello 22 jälkeen.