TuTo Mestiksen pudotuspelien ylivoimainen suosikki

Julkaistu 07.03.2008 14:00

Turkulainen Turun Toverit on Mestiksen lauantaina käynnistyvien pudotuspelien ennakkosuosikki numero yksi. TuTo voitti keskiviikkona päättyneen runkosarjan ennätyspistein, sillä joukkue keräsi 45 ottelussa 105 pistettä. Edellinen ennätys oli (87) Oulun Kärpillä kaudelta 1999-2000, jolloin joukkue nousi lopulta liigaan.

TuTo johti sarjaa alusta asti, ja vei runkosarjan toisen kerran 2000-luvulla. Joukkueen tehomies oli Tero Forsell, joka voitti Mestiksen pistepörssin jo neljännen kerran. Näistä kolme on tullut peräkkäin. Kukaan muu ei ole kyennyt vastaavaan.

TuTon puolustaja Pasi Järvinen teki puolestaan puolustajien uuden piste-ennätyksen. Hänen tehonsa olivat 45 (10+35). Hän voitti myös tehopörssin uudella ennätyksellä (+46).

Puolivälierissä TuTo kohtaa kahdeksanneksi sijoittuneen SaPKon. Puolustava mestari ja runkosarjan kakkonen Hokki kohtaa puolestaan Joensuun Jokipojat. Mestiksen kestomenestyjä Mikkelin Jukurit pelaa Juhani Tammisen valmentamaa Sportia vastaan. Neljäs ottelupari on KooKoo-Lempäälän Kisa.

Sekä puolivälierät, välierät että finaali ratkeavat kolmella voitolla. Pronssi ratkaistaan puolestaan yhdessä ottelussa.

Vain mestaruus kelpaa TuTolle

Ismo Lehkosen luotsaamalla TuTolla ei voi olla muuta kuin mestaruus mielessä. Tilastojen valossa Savonlinnan Pallokerhon pitäisi kaatua varsin helposti, sillä turkulaiset veivät joukkueiden kohtaamiset runkosarjassa 3-1 maalein 11-2, 7-2, 3-4, 7-2.

Joensuun Jokipojat yllätti runkosarjan päätöskierroksella Hokin 4-1, mutta muuten joensuulaisjoukkueen runkosarjan loppu sujui mollivoittoisesti: yhdeksästä pelistä tuli vain kaksi voittoa. Jokipoikien ja Hokin kohtaamiset menivät runkosarjassa tasan 2-2.

Kari Makkosen luotsaama Mikkelin Jukurit pelasi tutusti hyvää puolustuspeliä läpi kauden. Joukkue päästi sarjassa toiseksi vähiten maaleja, 101. Joukkueen akilleen kantapää on kuitenkin maalinteko: joukkue teki vain 134 maalia, mikä oli vasta kuudenneksi eniten.

Jukurit saa vastaansa kovakuntoisen Sportin. Joulukuussa ruoriin astunut Juhani Tamminen piiskasi joukkueen 21 ottelussa 15 voittoon, mikä toi 45 pistettä. Sportia tehokkaampi oli vain TuTo 51 pisteellä. Runkosarjassa Jukurit voitti Sportin kolmesti ja hävisi kerran. Joukkueiden pelit olivat äärimmäisen tasaisia, sillä otteluista kaksi meni jatkoajalle, yksi rankkareihin, ja yksi päättyi Jukurien 4-2-voittoon.

Sport saattaakin osoittautua lopulta TuTon suurimmaksi esteeksi mestaruuden tiellä.

KooKoolla rivit taas koossa

Kouvolan KooKoo taisteli pitkään runkosarjan toisesta sijasta, mutta Mikko Liukkosen, Kory Bakerin ja George Nistasin loukkaantumiset heikensivät joukkuetta ratkaisevasti. KooKoo oli lopulta runkosarjan neljäs. Joukkue voi edetä keväällä vielä pitkälle, sillä joukkue on saanut loukkaantuneet takaisin kokoonpanoon.

KooKoon vastustaja, sarjanousija LeKi voi lähteä pudotuspeleihin ilman paineita. Juha Juujärven valmentama LeKi pelaa energistä kiekkoa, joten KooKoo saa tosissaan tehdä töitä, jos mielii jatkoon. Runkosarjassa KooKoo vei joukkueiden kohtaamiset 3-1.

Mestiksen karsinnoissa Kirkkonummen Salamat ja Kotkan Titaanit kohtaavat jyväskyläläisen D-kiekon, joka voitti suomi-sarjan. Lisäksi karsinnoissa pelaa oululainen Kiekko-Laser.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko