Silikonien jatkaessa voittokulkuaan maailmalla on tehty paljon tutkimuksia, joiden mukaan pienet rinnat ovat monessa suhteessa paremmat kuin suuret rinnat.
Harvoin tullaankaan ajatelleeksi, kuinka paljon vaivaa nainen saattaa joutua näkemään uhkean rintavarustuksensa vuoksi.
Voimakkaampi tuntoaisti
Wienin yliopistossa teetetyn tuoreen tutkimuksen mukaan pienistä rinnoista saattaa saada enemmän tuntoaistimuksia kuin suurista. Suurissa rinnoissa on paljon rasvakudosta, jonka koskettamisesta ei saa yhtä voimakkaita tuntemuksia kuin rintarauhasen koskettamisesta.
– Suuremmissa rinnoissa on enemmän rasvakudosta kuin rintarauhasta, joka on herkin rinnan osa, seksologi Rachael Ross kertoo.
Suuremmista rinnoista on vaikea löytää herkimpiä kohtia. Pienempiä rintoja on siten helpompi kosketella ja niissä on parempi tuntoaisti.
Terveydelliset edut
Pienet rinnat ovat myös terveyssyistä käytännölliset. Pienemmistä rinnoista on nimittäin helpompi löytää muutoksia kuin isoista.
– Pienistä rinnoista löytää kyhmyn helpommin, sillä rasvakerroksia on vähemmän, Ross jatkaa.
Mahdollisen kasvaimen tulevan hoidon kannalta on äärimmäisen tärkeää, että kyhmyt löydetään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.