Saksalle sen jalkapallohistorian ensimmäisen maailmanmestaruuden vuonna 1954 voittanut joukkue käytti metamfetamiinia, kertoo tuore yliopistotutkimus. Aine on urheilussa kielletty.
Länsi-Saksa kukisti Sveitsissä pelatun MM-lopputurnauksen finaalissa Unkarin 3-2, vaikka unkarilaishuiput johtivat ottelua 2-0 vain kahdeksan peliminuutin jälkeen. Laitamies Helmut Rahn iski Saksalle kaksi maalia, mukaan lukien voittomaalin 84. minuutilla.
Tutkimuksen mukaan pelaajat luulivat saavansa c-vitamiinia sisältäviä pistoksia. Ruiskuissa oli kuitenkin piristettä eli metamfetamiinia, jota myös saksalaisjoukot käyttivät toisessa maailmansodassa.
Saksalaisjoukkueen finaalisuoritusta kutsutaan Bernin ihmeeksi, sillä Unkarin joukkue oli aikakauden tasokkain yhdistelmä, ja jo alkulohkovaiheessa olivat magyaarit pyöritelleet Länsi-Saksasta vakuuttavan 8-3-voiton.
Leipzigin yliopiston tutkimus "Doping Saksassa" on Saksan olympiakomitean tukema ja se julkaistaan vuonna 2012. Tutkimus paljastaa, että dopingia käytettiin saksalaisessa huippu-urheilussa niinkin aikaisin kuin vuonna 1949.
(MTV3-STT-AFP)