Tutkimus: Koulupsykologeista puutetta

Tutkimuspäällikkö peräänkuuluttaa aikuisten vastuuta siitä, että lasten työolot olisivat kunnossa. Lisäksi esimerkiksi koulupsykologeja tarvitaan lisää.

Opetushallitus ja Stakes ovat tutkineet, miten suomalaisilla ylä-asteilla huolehditaan oppilaiden terveydestä ja hyvinvoinnista.

Laajassa tutkimuksessa selvitettiin mm. erityis- ja tukiopetuksen tuntimääriä, koulun työoloja ja niiden tarkastamista sekä oppilashuoltoa. Noin 15 prosenttia kouluista vastasi, ettei heillä ole ollut lainkaan psykologitoimintaa. Keskimäärin psykologitoimintaa on 0,4 tuntia viikossa sataa oppilasta kohti.

Stakesin tutkimusprofessori Matti Rimpelän mukaan määrä ei ole riittävä.

- Se on sellaista kiireistä tulipalojen sammuttelua ja nimen omaan tätä oppimisvaikeuksien testausta, mutta ei riitä sellaiseen ehkäisevään ja edistävään työhön, johon psykologikoulutus yhdessä kuraattoreitten ja terveydenhoitajien, lääkäreiden kanssa antaisi mahdollisuuden.

Rimpelä sanoo, että aikuisten pitäisi huolehtia siitä, että lasten työolot olisivat kunnossa.

- Koulujen työoloja ei tarkasteta säännöllisesti monissakaan kunnissa, ja kun haittoja todetaan, niitä ei korjata.

Esimerkiksi Rimpelä mainitsee koulujen ilmastoinnin.

Rimpelän mukaan psykologitoimintaa on tarjolla lähinnä Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa. Nämäkin toiminnat keskittyvät usein testaamiseen ja asiakassuuntautuneeseen työhön. Koulupsykologeja tarvittaisiin lisää.

Raportti luovutettiin tänään opetusministeri Sari Sarkomaalle.

Lue myös:

    Uusimmat