Turva-auto vaikeutti Valtteri Bottaksen upeaa kisaa, suomalaiskuski tyytyväisenä Viaplaylle: "Hyvää vääntöä koko ajan"
Alfa Romeon suomalaiskuski Valtteri Bottas oli tyytyväinen yhdeksänteen sijaansa Brasilian osakilpailussa.
Lähtöruudusta 14 kisaan lähtenyt Bottas kohensi sijoituksiaan jo lähdössä ja taisteli parhaimmillaan jopa paikasta viiden joukkoon. Kisan loppupuolella tullut turva-auto vaikeutti kuitenkin Bottaksen kisaa ja suomalainen putosi lopulta yhdeksänneksi.
Bottas oli kaikesta huolimatta tyytyväinen kisaansa.
– Päivän kisa oli kyllä hyvä. Lähdettiin 14:ntenä ja yhdeksäntenä tultiin maaliin. On aina hyvä, kun on ylöspäin päästy. Lähtökin oli tällä kertaa hyvä. Oli hauska kisa. Vauhtia oli ja hyvää vääntöä koko ajan, Bottas summasi Viaplayn haastattelussa.
– Turva-auto lopussa ei kyllä auttanut meitä yhtään. Ilman sitä olisi voinut saada enemmänkin pisteitä, mutta ihan hyvä silti.
Bottaksen pistepotin myötä Alfa Romeo vankisti asemaansa valmistajien MM-taulukon kuudennella sijalla, mutta taistelu Aston Martinin kanssa on tiukkaa. Viime kisojen suorituskyky lupailee kuitenkin hyvää myös kauden päätöskisaa ajatellen.
– Kaksi viime kisaa ovat olleet positiivisempia, joten hyvillä mielin kauden viimeiseen kisaan, Bottas toteaa.
Uusimmat
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
Lataa lisää