Hyökkääjä Pasi Tuominen pelaa loppukauden jääkiekon SM-liigajoukkue Bluesissa. Tuominen, 33, siirtyy espoolaisseuran riveihin Hämeenlinnan Pallokerhosta. Hän on merkkauttanut tällä kaudella 36 ottelussa tehot 6+11=17.
Yli 500 SM-liigaottelua pelannut Tuominen on kärsinyt viime peleissä lievästä nivusvammasta. Tämän vuoksi hän jätti kaksi viimeistä liigapeliä väliin, mutta liittyy Bluesin kokoonpanoon ensi viikolla.
Pentti Nöyränen ja Carlo Grünn siirtyvät puolestaan Bluesista loppukauden kattavalla sopimuksella HPK:hon. Nöyränen pelasi alkuvuodesta kahden ottelun lainalla HPK:ssa ja on lisäksi pelannut syyskaudella Mestistä sekä Kiekko-Vantaan että Kirkkonummen Salamoiden riveissä. Nöyräsellä, 24, on Bluesin kanssa voimassa oleva oleva sopimus kevääseen 2009 asti.
Grünn, 26, pelasi kuluvalla kaudella Bluesissa yhteensä 33 ottelua tehoin 3+3=6. Hänen sopimuksensa espoolaisseuran kanssa päättyy tänä keväänä.
(MTV3-STT)