Tumma nainen viehättää miestä – miksi?

Eksoottinen ulkonäkö ja tietynlainen pettymys suomalaisten naisten kanssa koettuihin suhteisiin ovat saaneet Jussin, 28, tykästymään tummaihoisiin naisiin. Erityisesti aasialaiset kauniimman sukupuolen edustajat hivelevät hänen silmää. Nyt Jussi seurustelee singaporelaisen naisen kanssa.

Jussille aasialaiset naiset eivät missään nimessä ole pakkomielle. Hän on seurustellut vuosia suomalaisten naisten kanssa ja ollut myös naimisissa. Kokemuksen puutteesta ei siis tässä tapauksessa ole kyse. Tummien naisten eksoottinen ulkonäkö kiinnostaa Jussia enemmän kuin suomalaiset.

– Olen itsekin yrittänyt miettiä, miksi tummahipiäiset naiset kiinnostavat minua enemmän. Aikaisemmat suhteeni suomalaisten naisten kanssa ovat menneet puihin. Ehkä olen alitajuisesti halunnut vaihtelua naisiin pettymysten takia, ja siksi olen kiinnostunut tummemmista, Jussi pohtii.

Koolla on merkitystä

Jussin kaveripiirissä on yleistä, että aasialaiset naiset miellyttävät miesten silmää. Sillä suunnalla maapalloa naiset ovat pienikokoisia ja pukeutuvat naisellisesti.

– En ole suurikokoinen mies, joten ehkä siksi haluan itselleni myös pienikokoisen naisen.

Jussin kuuleman mukaan aasialaiset naiset pitävät länsimaisten miesten koosta. Myös valkoihoisten miesten housujen alta löytyvän varustuksen koko päihittää kuulemma aasialaiset miehet.

Jussi pitää siitä, että Aasiassa arvostetaan perhettä paljon enemmän kuin Suomessa. Vanhuksista pidetään huolta ja perhejuhlat ovat suuria ja tärkeitä tapahtumia.Tämä ominaisuus viehättää naisessa kuin naisessa.

Ihmisen suhtautuminen elämään ja vastoinkäymisiin vaikuttaa kiinnostuksen heräämiseen. Jussin kokemuksen mukaan jotkut hänen tapaamistaan suomalaisista ovat aasialaisiin verrattuna hiljaisia ja välillä jopa masentuneita. Aasialaiset ovat puolestaan pirteitä ja myönteisiä. Se tuo suhteeseen tiettyä tasapainoa, kun parisuhteen toinen osapuoli on suomalainen ja toinen aasialainen. Positiivisuus on tarttuvaa, joten kukapa ei pitäisi iloisesta kumppanista?

Parisuhde aasialaisen naisen kanssa

Jussi reppureissasi Kaakkois-Aasiassa yli neljän kuukauden ajan. Matkan aikana hän ehti tutustua paikallisiin ihmisiin ja kulttuuriin. Matkalla hän myös ihastui ja rakastui singaporelaiseen naiseen. Jussi palasi Suomeen toukokuun puolivälissä. Nyt pariskunta elää kaukosuhteessa. Jussin tyttöystävä on tulossa Suomeen viideksi viikoksi heinäkuussa.

– Tutustuimme yhteisen tutun kautta. Minun osaltani se oli rakkautta ensi silmäyksellä, mutta tyttöystävän tunteet minua kohtaan heräsivät hitaammin.

Parisuhde aasialaisen naisen kanssa ei alkanut ongelmitta. Pariskunnan välillä oli aluksi pieni kielimuuri. Jussin oli vaikea ymmärtää Singaporessa puhuttavaa englannin kielen murretta singlishiä. Nyt Jussi ymmärtää kieltä sujuvasti ja pariskunnan kommunikointi sujuu ongelmitta.

Jussin mielestä aasialaisilla on ominaisuuksia, jotka tavallaan vaikeuttavat yhdessä elämistä, mutta myös rikastuttavat suhdetta.

– Tottakai välillämme on kulttuurieroja. Tietyt tavat ovat erilaisia kuin Suomessa. Singaporessa ei omaa rakasta kutsuta etunimeltä, vaan käytetään hellittelynimiä. Suhteemme alussa tyttöystäväni suuttui minulle monesti, kun en tajunnut aina kutsua häntä kullaksi.

Opettelu vei aikansa, mutta nyt Jussi on oppinut kutsumaan rakastaan singaporelaisella tavalla.

Jussin tyttöystävän isä ei ole vieläkään hyväksynyt suhdetta. Isän mielestä tyttären pitäisi seurustella ja mennä naimisiinkin aasialaisen miehen kanssa. Länsimaalaisen on vaikea tulla aasialaisessa kulttuurissa täysin hyväksytyksi perheen jäseneksi.

Nyt Jussi miettii, pitäisikö hänen muuttaa Singaporeen, jotta suhteella olisi tukevampi pohja.

– Pelottaisi jättää kaikki taakseen, mutta minun olisi helpompi muuttaa Singaporeen kuin tyttöystäväni tänne.

Pari ei kuitenkaan ole vielä tehnyt ratkaisuja suuntaan tai toiseen, vaan antaa ajan näyttää, mihin suuntaan suhde etenee.

Teksti: Riikka Rytilahti

Kuvat: Shutterstock/Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat