Tulvatilanne pahenee Siperiassa

Ainakin 4000 ihmistä on evakuoitu siperialaisesta Jakutskin kaupungista ja lähistöltä Lenajoen pahentuneen tulvatilanteen vuoksi. Kaikkiaan on Jakutian alueelta evakuoitu 42 000 ihmistä on tulvien vuoksi.

Lena-joen peittämiä taloja

Joen tukkinutta, noin 30 kilometrin pituista jäämassaa yritettiin tänään rikkoa lentokoneista pudotetuilla pommeilla. Massa koostuu noin metrin paksuisista jäälohkareista. Räjähteitä on käytetty yli 12 tonnia. Noin 900 kilometriä ylempänä jokea sijaitseva Lenskin kaupunki vaurioitui pahoin tulvissa muutama päivä sitten. Vesimassan arvioitiin saavuttavan Jakutskin ensi yönä. Kaupungissa asuu kaikkiaan noin 200 000 ihmistä.

Alueen hallintojohtaja Vasili Vlasov sanoi, että noin kaksi viidesosaa Jakutskin kaupungista on vaarassa jäädä veden alle. -Jos aalto tulee tänne saakka, veden korkeus nousisi jopa kahdella metrillä, sanoi puolestaan pelastusyksikön johtaja Pjotr Voitovitsh. Erään viranomaisen mukaan vedenkorkeus oli tänään jo 8,27 metriä normaalin yläpuolella. Vesi alkaa valua joen äyräiden yli 7,8 metrissä. Arviolta 8000 ihmistä joutui jo eilen jättämään kotinsa Jakutskissa ja lähialueilla tulvan vuoksi. Kymmeniä koteja jouduttiin eilen evakuoimaan myös Altain alueella lähellä Mongolian rajaa virtaavan Katunjoen tulvimisen vuoksi.

"Tulvat tuhoisempia kuin koskaan"

Veden alle on jäänyt taloja, autoja ja viljelymaata. Vesi on noussut talojen kattojen korkeudelle ja monet kylien asukkaat ovat kiivenneet katoille kotieläimineen. He viettävät yönsä teltoissa ja katoille rakentamissaan majoissa. Monet kieltäytyvät lähtemästä kodeistaan varkaiden pelossa. Ihmisille jaettiin ruokaa ja juomavettä veneillä. Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan tulva on vienyt mennessään noin tuhat taloa. Metrin paksuisia jäälohkareita kuljettavan joen pinnan kerrottiin yöllä nousseen noin viisi senttimetriä tunnissa. Pelastustyöntekijät ovat yrittäneet myös padota tulvaa hiekkasäkkien avulla. Suuri osa Lenskin 30 000 asukkaasta pelastettiin helikoptereilla talojensa katoilta. Armeijan hävittäjät saivat rikottua jääpadon perjantaina Lenskin lähellä. Venäjän presidentti Vladimir Putin nosti tulvaongelman esille viikoittaisessa kokouksessaan tärkeimpien ministereiden kanssa. Hätätilaministeri Sergei Shoigun mukaan Venäjällä ei ole koskaan koettu yhtä pahoja tulvia eikä tämän vuotisten tulvien arvioitu olevan näin tuhoisia.

(MTV3-STT-AP-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat