Tulipalo riehui yöllä Katajanokanluodolla

Tulipalo riehui yöllä Katajanokanluodolla Helsingin edustalla. Museoviraston suojeleman luotsirakennuksen tuhoutuminen suurin aineellinen vahinko.

Helsingin edustalla Katajanokanluodolla viime yönä riehunut tulipalo ei ole todennäköisesti vaatinut kuolonuhreja.

Hälytys palosta puoli kilometriä Katajanokanrannasta kaakkoon sijaitsevalla saarella tuli eilen kello 23.50. Sammutustyöt saatiin päätökseen hieman yli tuntia myöhemmin.

Tutkimukset palopaikalla pääsivät alkamaan tänään aamupäivällä. Palossa tuhoutui täysin pinta-alaltaan noin 200 neliömetrin kokoinen varastokäytössä ollut puurakennus. Poliisin mukaan huomattavin palon aiheuttama aineellinen vahinko on kuitenkin luodolla olleen Museoviraston suojeleman luotsirakennuksen tuhoutuminen. Lisäksi paloi venevaja ja varastorakennuksia.

Tulipalon todella nopean etenemisen syy on todennäköisesti nestekaasu. Täysin tuhoutuneessa rakennuksessa säilytettiin runsaasti syttymisherkkiä aineita. -Rakennus, josta palo lähti, oli lukossa. Tässä kuumuudessa on mahdollista, että räjähdekaasut olisivat syttyneet siellä itsestäänkin. Poliisi kuitenkin tutkii asiaa, toteaa tutkinnanjohtaja Pirjo Valonen Helsingin poliisista.

Tulipaloa oli yöllä sammuttamassa yksi helikopteri ja kolme venettä. Jopa parinkymmenen metrin korkeuteen nousseet liekit vaikeuttivat aluksi helikopterin toimintaa.

Pimeässä yössä kauas näkynyt palo levitti savua ja savun hajua laajoille alueille Helsingin keskustassa. Tämän vuoksi Helsingin aluehälytyskeskukseen tuli yli 60 ilmoitusta pääasiassa kello 24:n ja 1:n välillä. Lisäksi Katajanokalle kerääntyi runsaasti ihmisiä seuraamaan paloa ja pelastustöitä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat