Mainos

Tulikivi rakentaa tehtaan Juukaan

Uusi tehdas tuo kymmeniä työpaikkoja Juukaan Pohjois-Karjalaan lähivuosien aikana.

Vuolukiviuuneja valmistava Tulikivi rakentaa uuden tehtaan nykyisten tuotantolaitosten yhteyteen Juukaan Pohjois-Karjalaan.

Syksyllä valmistuva tehdas lisää uunien tuotantoa viidenneksen ja tuo kymmeniä uusia työpaikkoja lähivuosien aikana. Investoinnin arvo on viisi miljoonaa euroa. Liikevaihdon arvioidaan kasvavan investoinnin myötä noin 10 miljoonaa euroa vuodessa.

- Uusi tehdas käyttää raaka-aineena pääasiassa jäämälohkareita. Niitä ei ole aiemmin pystytty hyödyntämään uuninteossa hankalan koon tai muodon vuoksi. Jäämäkivien sahaukseen on kehitetty nyt uusi tekniikka, kertoo toimitusjohtaja Juha Sivonen.

Yhtiölle on kertynyt 25 vuodessa isot vuoret jäämäkiviä, jotka voidaan ottaa nyt käyttöön edullisesti. Lohkareiden käytöllä on myös myönteisiä ympäristövaikutuksia.

Tulikivi arvioi vuolukiviuunien kysynnän kasvavan selvästi sekä kotimaassa että ulkomailla. Lämmityssijojen rakentaminen yleistyy pientaloissa myös sähkön kallistumisen vuoksi.

- Monet asiat tukevat nyt tätä investointia. Viennissä sellainen on esimerkiksi EU:n päätös moninkertaistaa bioenergian käyttö lähitulevaisuudessa. Se lisää kysyntää Euroopassa, Sivonen arvioi.

Tulikivi ilmoittaa omistavansa vuolukivivarantoja 65 vuodeksi. Parhaillaan yhtiö on avaamassa uusia avolouhoksia Juuassa. Tulikivi-konserni kuuluu Euroopan viiden suurimman kivenjalostajan joukkoon. Konsernin liikevaihto on noin 60 miljoonaa euroa. Kuudessa tuotantolaitoksessa työskentelee yli 500 työntekijää.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.