Tuleeko vanhoista Nokian kännyköistä keräilyharvinaisuuksia?

Muistatko näitä kännyköitä vuodelta 1998? Nokian mallit vasemmalta 8810, 5110 ja 6110.Martti Kainulainen / Lehtikuva
Julkaistu 03.09.2013 13:01(Päivitetty 03.09.2013 13:56)

Microsoftin puhelimissa säilyy Nokian nimi seuraavan kymmenen vuoden ajan. Miten muutos vaikuttaa vanhojen nokialaisten kysyntään?

Nokiasta tehdyillä kaupoilla voi olla vaikutusta vanhojen puhelimien arvoon. Teleoperaattori DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko sanoo, että kysymys on suomalaisesta perinteisestä brändistä, mutta vielä on liian aikaista ennustaa ostajien liikkeitä.

– Yleisesti sanottuna vanha tavara on arvossaan eikä varmasti tule käymään niin, että ihan uusimmat mallit nostaisivat nyt arvoaan tai kovin nopeita muutoksia näkyisi vanhemmissakaan malleissa, Aavikko kertoo.

Aavikon mukaan kuitenkin esimerkiksi vanhoilla Mobiran kännyköillä on jo keräilyarvoa. Aavikolta itseltäänkin löytyy hyllystä muutama vanha malli.

– Niillä on määrättyä arvoa, etteivät ne ihan nollaa ole. Joskus olen maailmalla nähnyt maksettavan niistä merkittäviäkin summia. Varmasti Nokian osalta ottaa aikansa ennen kuin voidaan mitään tällaista huomata.

Klassikkomallien kysyntää vaikea tietää

Ericssonin T28s:n takana Nokian 3330, 3210 ja 5110.Ville Myllynen / Lehtikuva

Microsoft on ilmoittanut markkinoivansa peruspuhelimia vielä kymmenen vuotta Nokian merkillä. Teleoperaattori DNA:n kolmen myydyimmän puhelimen joukkoon nousi elokuussa kaksi Nokian mallia.

Internetin kauppapaikoilla on myynnissä pääasiassa Nokian uusimpia malleja, mutta mukana on myös muutama vanhempi malli. Hinnat vaihtelevat muutamista kympeistä yli satoihin euroihin. Ainakin vielä uudet puhelimet ovat vanhoja selvästi kalliimpia. Aika kuitenkin näyttää, tuleeko puhelinliiketoimintansa Microsoftille myyneen Nokian vanhoista kännyköistä keräilykappaleita.

Mari Mäkinen / MTV3

Kuvat: Lehtikuva

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle