Kohublondi Johanna Tukiaisen sisko Julia kertoo Viihdeuutisille Johannan ja Tony Halmeen salatreffeistä.
Tuore 7 päivää -lehti kertoo Johanna Tukiaisen ja ex-kansanedustaja Tony Halmeen käyneen kuumilla salatreffeillä viime viikolla. Lehden jutussa Johanna kertoo olevansa vain Tonyn tuttava. Tonykin kieltää romanssin, mutta hehkuttaa Johannan kuitenkin olevan hyvä muija ja kertoo Seiskalle, että on kiinnostunut kohublondista.
Viihdeuutiset tavoitti Johannan siskon Julian. Hän tyrmää ajatuksen, että Johanna ja Tony olisivat olleet treffeillä.
– Johanna seurustelee, joten hän ei missään nimessä ollut treffeillä Tonyn kanssa, Julia kertoo.
– Sen verran mitä minä tiedän, kyse ei todellakaan ollut mistään salatreffeistä vaan tapaamisesta yhteistyökuvioiden merkeissä, hän täsmentää.
Johanna on parhaillaan lomailemassa Afrikan Gambiassa. Hän on viime aikoina pysytellyt tarkoituksella pois julkisuudesta. Opiskelut aloittanut Johanna on suunnitellut myös muuttavansa Tukholmaan perheensä luokse.
(MTV3)
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää