Ihmiset saapuivat sankoin joukoin seuraamaan perinteistä Lucia-kulkuetta Helsingin keskustaan tänään. Poliisin mukaan Senaatintorilta lähtenyttä kulkuetta oli tullut katsomaan 20 000-30 000 ihmistä.
Päivän vietto alkoi illan hämärtyessä, kun kulttuuriministeri Stefan Wallin kruunasi Lucian Helsingin tuomiokirkossa. Tänä vuonna Luciaksi oli valittu 18-vuotias loviisalainen Sonja Sjöblom.
|
Lucia-kulkue lähti Senaatintorilta kuudelta. Myöhemmin illalla Helsingin yliopiston juhlasalissa järjestettiin koko perheen juhla. Myös Turussa ja Vaasassa pidettiin Lucia-illanvietot.
Päivää on tarinan mukaan vietetty alkujaan marttyyrikuoleman kokeneen ylhäissyntyisen neidon muistoksi. Pohjoismaista päivää vietti ensimmäisenä Ruotsi. Suomessa Lucian päivää on vietetty nykymuodossaan vuodesta 1949.
(MTV3-STT)