TS: Tiesitkö, että alaikäinenkin voi saada ajokortin?

Noin kourallinen alaikäisiä suomalaisia nuoria saa vuosittain henkilöauton rattiin oikeuttavan B-luokan ajokortin, kirjoittaa Turun Sanomat. Laki mahdollistaa poikkeusluvan antamisen jo 17-vuotiaalle, mutta tätä mahdollisuutta käytetään ani harvoin.

– On todella harvinaista, että poikkeuslupaa haetaan. Hakemuksia tulee noin 10-20 vuodessa, kertoo yksikönpäällikkö Jukka Terttunen poikkeusluvat myöntävästä liikenneturvallisuusvirasto Trafista.

Hän kertoo Turun Sanomille, että vähäisistä hakemuksista vain noin alle puolet hyväksytään. Rattiin pääsee alaikäisenä noin muutama vuosittain. Vielä 1990-luvulla hakijoita oli vuosittain sata, mutta viime vuosina hakijoiden määrä on laskenut noin 10-20 kappaleeseen.

Ajokortin alaikäisenä voi saada vain erittäin painavista syistä. Selvästi kirjattuja perusteita ajokortin myöntämiselle ei ole, vaan asioita tarkastellaan yleensä kokonaisuuksina. Huomioon otetaan esimerkiksi hakijan ja tämän perheen terveydellinen ja sosiaalinen tilanne sekä julkisen liikenteen yhteydet.

Lähtökohtana poikkeusluvan myöntämiselle on se, että ajokortittomuus aiheuttaisi kohtuutonta vahinkoa hakijalle tai tämän perheelle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat